Minä

Heippa vain kaikille blogin lukijoille. Minä olen siis Jasmin, tutummin Jasu. Olen vuonna 1993 syntynyt ratsastajatyttö ja kirjoitan blogiani arjesta hevosten parissa. Blogiin pääsee välillä myös muutamia mielipide ja opastuspostauksia.


Olen käynyt lukion peruskoulun jälkeen ja kävin myös muutaman kuukauden verran opiskelemassa Ypäjän hevosopistolla ratsastuksenohjaajalinjalla. Koin kuitenkin pystyväni oppimaan kaikki asiat myös kotona, joten tultiin sitten takaisin ja kertaakaan ei ole vielä kaduttanut, vaikka Ypäjä on ihan hieno paikka kokea ja nähdä. Tulevaisuudessa tulen luultavasti jättämään hevoset harrastukseksi ja hankin ammatin hevospiirien ulkopuolelta, ehkäpä hotelli- ja ravintola-alalta.

Olen optimisti monen asian suhteen, joskus vähän liiankin huoleton. Tykkään ihmisistä ja uusiin ihmisiin tutustumisesta, olen siis sosiaalinen. Blogia lukemalla saat lisää selvää, mutta muistattehan, että blogi ei koskaan kerro koko totuutta kenenkään elämästä. Kenenkään elämä ei ole sanoin selitettävissä ja on minullakin monia asioita joita blogiin en vuoda, joten kuvitelmat siitä, että kaikki on niin iisiä kuin blogi antaa olettaa, on turhia. Joskus voi olla vaikeaa myös kertoa kuinka hyvin kaikki asiat on! :)

Pääasiassa kirjoitan blogia ylläpitotamma Miss Moneypennyn kanssa treenaamisesta ja kilpailemisesta. Tällähetkellä kisaamme 90-110 radoilla seura/aluetasolla. Sen lisäksi kirjoitan arjesta ratsastuskoulun töissä, äitini omistaa Kantelesärkän tallin ja siellähän sitä tulee hevosten kanssa touhuttua ja opittua paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit muuttuivat valvotuiksi roskapostin takia! Minulle alkoi tulla kaikenmaailman mainoksia kommentteihin, joten päätin siirtää kommentit valvotuiksi. Jokatapauksessa julkaisen jokaisen kommentin ja sananvahvistus on otettu pois käytöstä. Palaute, tsempit, risut ja ruusut on tervetulleita, kuten kaikki muukin! Toivottavasti pidätte blogista.
♥;llä Jasu