10.11.2011

ERIKOISPOSTAUS; Kantelesärkän Talli


Vanha talli 1999->


Vanhan tallin Paintilla tehty pohjapiirrustus, en tiedä näkyykö tekstit.


Kantelesärkän talli on perustettu v. 1999. Alkuperäisenä ideana oli järjestää maastovaelluksia suomenhevosilla ja poneilla, kuitenkin kasvaneen kysynnän myötä äitini Leila alkoi pitämään myös ratsastustunteja. Kentän perustaminen tuli ajankohtaiseksi tässä vaiheessa ja uusia ja osaavampia hevosia piti myöskin ostaa. Kesällä 1999 rakennettu vanha talli (tai osa siitä) oli jo täynnä hevosia, joten laajennusta kaivattiin. (vanhan tallin alkuperäinen osa näkyy kuvassa, tämänpuoleisen katoksen [puuovi] jälkeen seinä 'vaalenee', eli siitä alkaa laajennusosa.) Sitten myöhemmin palkattiin työntekijöitä ja hankittiin koulutusta, nykyään meillä opettaa Leila, Ratsastuksen opettaja ja Satu, Ratsastusken ohjaaja.

Vanhan tallin vanhempaa osaa, entisen sikalan aluetta.
Vasemmalla näkyvän tolpan alaosasta huomaa, että lattiaa jouduttiin
sikojen jäljiltä syventämään n. puoli metriä. Vanhassa osassa
karsinat ovat pienempiä 2.5x3-3x3m ja niitä on tässä osassa 7 kappaletta.
Taaempana kuvassa näkyy "PV-pääty" joka on siis laajennettu vanhaan tallirakennukseen
kaikki karsinat 3.5x3.5m


Bellen "peräpöksä" Yhden karsinan laajennus, tehtiin
joskus tilanpuutteessa, hyvä ponikarsina :)
Pv-pääty (isot puoliveriset), normaalisti ei ole tavaroita käytävillä,
oltiin lähdössä valmennukseen niin heppojen varusteita vähän perällä.
Lantalan ovi peräseinällä ja alatalliin vievä luukku etualalla, kuitenkin hitsattu
kiinni turvallisuuden vuoksi. (alatalli oli alunperin lantala, mutta oli hankala
tyhjentää niin tehtiin neljä karsinaa ja rakennettiin nykyinen lantala.)


Pesari, vähän märkänä :) Kuivaushuoneen ovi ja Kawan ja Bellen karsinat.
Kuivaushuone, ylhäällä kuivaustangot ja perällä tuntihevosten
satulahuopia ja loimia. Oikealla olisi puhallin ja varustearkku,
jossa lisää loimia. Vasemmalla olisi ulos laitumille menevän vesiputken venttiili.
Olisi = jos näkyisi kuvassa :D
Vanhan tallin satulahuoneen puolikas, suitsitelineet ja peräseinän satuloita,
vasemmalla seinällä vielä kuusi satulatelinettä lisää ja kuvan ulkopuolella yhteensä
yhdeksän telinettä lisää. Ylhäällä hyllyllä tuntiratsastajille lainattavia
kypäriä. Kaikki varusteet ei mahtuneet kuvaan.
Ruokintahuone ja hoitajien huone, alunperin tarkoituksena oli olla
WC tilat ja pukuhuone, mutta WC meni epäkuntoon, joten huoneeseen vietiin
kaappeja, myöhemmin myös rehu Curverit ja muut ruokintatarpeet.
Kaappien päällä Lillin ja Myyn kotikoppa, Tuhkimo ei sinne jalallaan astu (diiva) :D
Ent. WC nykyinen 'ruokintahuone', eli tämä kuva jatkuu edellisestä, jos
edellisen kuvan kohdasta kääntyisi oikealle, olisi tämä "näkymänä"
Molemmissa kuvissa vasemmalla, ulosjäävä osa olisi tallin
hoitajien/ tallityttöjen kaappeja.
Tallin käytävälle on survottu, tuon tolpan ja seinän väliin, lisää
kaappeja tallitytöille, kaappien päällä hevosten hoitolaatikot
ja pinteleitä/suojia ym. Keskellä olevassa valkeassa kaapissa
kaikkien suojia ja ylähyllyllä EA-tarpeita ja muita tököttejä. Kaappien edessä täysi
pyykkikori ja kuvan etualalla vasemmalla Kauralaarit 2x. Perällä vihreä
saavi on roskis ja sen takana talikko-, harja- ja haravatelineet.
Ponien huoneen kuva voisi olla tässä välissä, mutta siisteyssyistä jätän sen nyt julkaisematta, julkaisen sen sitten varustepostauksen yhteydessä sillä siellä on kaikki minun tavarat, ja kaaos taitaa olla myös itseaiheutettua.... ;)

Tallin ulkopuolelta pääsee sinne käytössaolevaan WC:hen,
kuitenkin otin kuvan vain ovesta, sillä luulen ettei
ketään kiinnosta katsella vessanpytyn kuvia. :D
Alatalli, neljä karsinaa ja kamalan iso heinäkasa.
Talli on melko matala mutta kuitenkin kaikki meidän
hepat on sinne mahtuneet jotka sinne on pitänyt laittaa :)
Lantala ja rappuset ylätalliin, takana joku ihme allas :o

Heinä-/pelletti-/romuvarasto, eli ylinen, vanhantallin
ylin kerros, vasemmalla ihan takana kuivaheinävarasto
ja "kuvaajan selän takana" säilöpaali.



Vanhan tallin pihoja, tarhoja ja maastoja ym.
Kala-altaat, takana meidän tuntiheppojen suuret laitumet ja metsää. Edessä
koirankoppi, kuva otettu kotirappusilta tänään :) Maassa on kohmetta. :D
Lampi, joka jo toista päivää jäässä!
Vanha viljamylly, kala-allasta ja kauempana näkyy pieni piste leirisaunaa.
Leirisaunan takana myös hevosten laitumia.
Mylly oli siis alunperin rakennettu jauhamaan viljaa,
meillä on sellainen hieno "vesiputous" joka on siis tarkoituksella tehty,
säätelemään myllynkivien pyörimistä, mutta nykyään enemmänkin
lammen vedenpinnan korkeutta :)
Tässä puro, silta on sen "putouksen" päällä,
eli se ei tähän kuvaan tullut, mutta tällä hetkellä se olisikin ihan
vaimea. Oikealla Mylly, vasemmalla laitumille vievä tie.
Laitumien keskiväylää, oikealla Pariis. Isoja tarhoja on kuusi, joista
yhdestä pääsee ISOLLE laitumelle, sinne ei tänäkesänä laitettu ketään
lannoitusten vuoksi.
Taaempana näkyy suurempaa laidunta, edessä Pariis ja Vili.
Mutaiset tarhan edustat vaivaa aina syksyllä ja keväällä, mutta hevosilla
on runsaasti tilaa seisoa muuallakin kun mudassa :D
Tästä maastoon, rantasaunalle, uimapaikalle, työkonehallille tai lietepaikalle,
minne viedään kaikki lannat lantaloista.
Laiturilta lampeen, kesällä ihan paras paikka :D
Koti kuvattuna rantasaunalta päin, edessä vanha kivigrilliuuni.
Kodin takana vanhatalli ja vasemmalla pakun yläpuolella näkyy
millin verran tallin kattoa.
Leiriaitta, myös muuhun majoitukseen mm. kisojen aikana,
WC-ja suihkutilat, lämmitetty talo. Vasemmalla pienempi huone, keskellä
iso aitta ja oikealla ne pesutilat. Leiritalon edusta toimittaa vanhantallin
parkkipaikan virkaa, ja leiritalo sijaitsee vanhantallin mäen päällä.
Täältä todennäköisesti meille saavut, myös hyviin
maastoihin vie tie. Parinsadan metrin päässä
oikealla naapuri, serkkuja kuitenkin :)
Maneesille tie vie 2004 ->

Eli tallin maneesi ja uusi talli, eli yksäritalli, rakennettiin v. 2004. Maneesi on 80m pitkä ja 30m leveä, eli tällähetkellä pinta-alaltaan pohjois-karjalan suurin. Pidempiä maneeseja on, mutta leveys on Kantelesärkässä isompi kuin muualla. Tallissa 20 karsinapaikkaa, kaikki karsinat isoja, täysin tulevien direktiivien mukaisesti rakennettuja.

Maneesin ja vanhantallin välisellä matkalla on paljon tarhoja, ekoissa
vanhantallin hevosia ja viimeisimmissä yksäreitä, osa myös sekaisin.
Edessä Belle ja Kawa. :)
Alatallin edustalta otettu kuva maneesista ja tarhoista.
Vanha pikkukenttä, nykyään jaettuna puoliksi tarhoihin, taustalla
Konsta -yksäri.
Isompi kenttä, molemmat kentät valaistu tehokkain lampuin. Ulkokentällä
väliaikaiset "naruaidat", jotka korvataan ajallaan puuaidoilla.
Kenttien estevaja, tällähetkellä suurinosa
vajassa olevista esteistä on seuran
esteitä, mutta myös omia.
Tallikäytävää, jatkuu molempiin suuntiin.
Pesukarsina
Kuivaus - ja pyykkihuone, Kaisan koirat takana.
Pieni kaaos :D
Isompi satulahuone
Pienempi satulahuone
Osa ruokintahuoneesta
Jokaisella yksärillä oma liitutaulu, jossa nimi ja omistajan
kirjoittamia lisätietoja. Paavon taulu esimerkkinä, kiitos Liisalle : D
Hallissa kuivikkeet, heinät, lantala ym.
Maneesi kuvattuna katsomosta, nuo mustat jutut on
kakkasaaveja, suojalaidan tälläpuolella on estetarvikkeita.
Kahviota, täysin toimiva keittiö kaikkine tarpeineen
ja hyvät myyntitilat. Kahviosta näkymät sekä maneesiin että kentälle.
Enemmänkin kuvia voisi olla esim. maneesin ympäristöstä ja tarhoista, mutta jätin ne nyt suosiolla pois. Blogger lataa kuvia melko kauan varsinkin kun niitä on näin monta, mutta toivottavasti piditte! Ja tervetuloa tutustumaan paikan päälle ;) Jos kuvista puuttuu mielestäsi joku kohde, laitathan viestiä, että epäkohta saadaan korjatuksi? :)

Illemmalla lisää kuulumisia keskiviikosta ja tästä
päivästä, kirjoittelemisiin! :)


2 kommenttia:

  1. haastoin sut blogitekstissäni !

    VastaaPoista
  2. Hei olen tulossa teidän tallille ekaa kertaa ja haluaisinkin tietää että tulenko maneesiin vai talliin. ja pitääkö hevonen riisua viimeisen tunnin jälkeen itse vai tekeekö hoitaja sen ?

    VastaaPoista

Kommentit muuttuivat valvotuiksi roskapostin takia! Minulle alkoi tulla kaikenmaailman mainoksia kommentteihin, joten päätin siirtää kommentit valvotuiksi. Jokatapauksessa julkaisen jokaisen kommentin ja sananvahvistus on otettu pois käytöstä. Palaute, tsempit, risut ja ruusut on tervetulleita, kuten kaikki muukin! Toivottavasti pidätte blogista.
♥;llä Jasu