8.6.2013

170. Kesäkiirettä

Heippa taas! En olekaan kerinnyt kirjoitella, koska kesä ja leirit ovat työllistäneet siihen malliin. Olen myös työstänyt kantelesärkän uusia kotisivuja, joten blogin päivittely on pariksi viikoksi jäänyt.
 
 
 
Olen käynyt viime kirjoittelun jälkeen myös yhdet alue-estekisat Vur:illa varkaudessa, ne meni kuten tämä kevät yleensä, huonosti. Verryttelyssä Penny oli upea ja radalla jännittyi todella paljon. Kisojen jälkeen ollaan jatkettu treenailua ihan normaalisti ja oon hypänny vaan pikkusia esteitä, mutta kaikki on sujunut tosi hyvin. Onnettomuuksilta ei olla säästytty ja minun nilkka nyrjähti päivää ennen kisoja, mutta ei onneksi kovin pahasti, sillä nyt jo pystyn kävelemään ja juoksemaan normaalisti, joissain asennoissa nilkkaan koskee, mutta pääsääntöisesti ei ollenkaan. Äitille kävi vähän pahemmin, sillä suolakivi (10kg) tipahti auton peräkontista suoraan varpaille ja ukkovarvas murtui. Paine kiven tippuessa aiheutti myös niin suuren haavan varpaan päähän, että miltei koko kynsi irtosi, lääkäri irroitti sitten loputkin. Äitillä siis menee sairastellessa nyt ainakin kesäkuu, mutta tunninpidossa ja tallihommissa hevosten taluttelua ja ratsastusta lukuunottamatta äitäkin näkee. Tämän lisäksi miun lonkka on ollut vähän vammainen ja siitäkin on voinut nivelsiteet mennä, sillä se välillä napsahtaa lievästi paikoiltaan ja on kipeä, älkää siis ihmetelkö jos me kävellään täällä vähän hassusti.
 
Käytiin koulujen lopettajaisviikonloppuna minun pikkuserkun lakkiaisia juhlimassa ja sain äitiltä ihanan lohenpunaisen mekon juhliin ja yleensäkin juhlavaatteeksi. Otettiin Pennyn kera muutama kuva juhlien jälkeen, kuvien tarkkuus on valitettavasti vähän huonohko, sillä automaattitarkennuksessa on jotain häikkää. Jokatapauksessa tässä muutama otos:
 
 Hih, mekko on melkein samansävyinen kuin Pennyn
uudet kesäpäitset.
 
 
Juhlien jälkeen valmisteltiin vain leirit loppuun ja tehtiin tallihommat, olisin myös mennyt ratsastamaan, mutta minun täydellisellä tuurillani Pennyn kenkä irtoaa JUURI silloin kun se on varustettu ja omat varusteet on päällä. Kenkä irtosi ulko-ovella. Penny sai sitten vapaata.
 
Maanantaista keskiviikkoon oli alkeisleiri, 7 leiriläistä ja maanantaista perjantaihin esteleiri 4 leiriläistä, eli yhteensä meillä oli 11 leiriläistä. En kerro nyt tarkemmin, mutta laitan vähän tekemisiäni tähän, joka päivä oli menoa aamu 8 ilta 23 saakka.
 
Pidin yhteensä 6 tuntia, joista suurin osa oli alkeistunteja, vedin maastot ja kärryäjelut, vikellyksen ym. Tehtiin ekana päivänä leirikaste jossa piti mm. tunnistaa esineitä silmät sidottuna, olla karusellin kyydissä ja kulkea avustajien keksimiä reittejä. Kastelimme leiriläiset lämpimällä letkuvedellä ja sen lisäksi tehtiin vesileikki, jossa sankosta otetaan vettä suulla ja kuljetetaan toiseen sankkoon,  niin kauan, että määräviiva ylittyy. Uitiin viikon aikana varmaan yhteensä yli 5 tuntia, saunottiin ja pidettiin uimahyppykisatkin. Opiskeltiin hevosten hoitoa ja esteratsastusta. Torstaina pidettiin kummitusilta ja kun leiriläiset oli vanhempaa sorttia niin katsottiin kauhuelokuvia 1408 ja SAW V. Katsottiin myös tyttöjen kanssa aikaisempana päivänä kauna, mutta itse sen monesti nähneenä se alkaa jopa jo huvittamaan.
 
Perjantaina tehtiin leirikilpailuradat, esterata kentälle ja koulurata maneesiin. Kaikki suorittivat esteradan korkeudella 60-80 cm ja kouluratana helppo B K.N. Specialin. Kävin itse kuokkimassa kisoissa ja sieltä saatiin ainakin hyvä mieli, puhdas esterata nopealla toisella vaiheella ja siisti koulurata. Lepsulla arvostelulla 62%, mutta oikeissa kisoissa arvostelu olisi tietenkin tiukempi. Sanottavaa oli kuolaintuntumasta, mikä on puutteellinen ja enemmän pitäisi ratsastaa pohkeella. Käyntiin siirtymiset olivat töksähtäviä ja keskiravi vähän kipittävää, muuten rata meni pääsääntöisesti hyvin. Videot myöhemmin.
 
Nyt väsyttää ihan hirveästi, viikonlopun suunnitelmiin kuuluu nukkumista pakollisten töitten lisäksi. Täytettiin jo karkkihylly kahviolla ensi viikon yleisleiriläisiä varten, ei pitäisi nyt karkin loppua kesken kun ostettiin puolet enemmän kuin koskaan ennen! Jätskiäkin on jo tarjolla. Seuraavaan viikkoon, kesäisin tuskin kerkeän viikolla postaamaan! : )


4 kommenttia:

  1. Hieno mekko sulla ja kivan kesäiset päitset Pennyllä on! (:

    -Enna-

    VastaaPoista
  2. Ihanat uudet sivut! Toivottavasti sinne päivitetään aina kaikki kilpailut ja tapahtumat/valmennukset jatkossa :)

    Muutama kysymys tuntihepoista:

    Miksi allu ei käy estetunneilla?
    Kuinka pitkä ja painava saa Väiskillä ratsastaa. Onko n.165/70 liian iso? :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus :)!! Kivoja kuvia ja leiri kyllä kuulosti tosi mukavalta! Tuli itsellekin ihan leirimieli!

    VastaaPoista
  4. Ihana mekko :3 mistä ostettu :)?

    VastaaPoista

Kommentit muuttuivat valvotuiksi roskapostin takia! Minulle alkoi tulla kaikenmaailman mainoksia kommentteihin, joten päätin siirtää kommentit valvotuiksi. Jokatapauksessa julkaisen jokaisen kommentin ja sananvahvistus on otettu pois käytöstä. Palaute, tsempit, risut ja ruusut on tervetulleita, kuten kaikki muukin! Toivottavasti pidätte blogista.
♥;llä Jasu