4.2.2013

137. Tavoitteet todeksi



Ajattelin hypätä sunnuntain wintercupeissa luokat 100 cm ja 110 cm. Lets see, nyt on ainakin ihan luottavainen ja varma mieli. We can do it! :)

 Tässäpä viimekisojen 100 cm rata:



Videon lopussa Henna Lasarovin rata, joka vahingossa päätyi tuohon editoinnin jälkeen. Henna kuitenkin tietää asiasta. :) 



136. Ruokinnasta

Pennyn ruokintaa joutuu aina sillointällöin säätämään, koska se vain ei yksinkertaisesti tule toimeen jatkuvasti samanlaisella ruokinnalla. Ennen se ei syönyt ollenkaan kauraa, siis ei syönyt vaikka tarjosi. Mutta nyt kaura onkin se ihan ykkösjuttu ja kaikelle muulle neiti nyrpistää nenäänsä. Peacemakerit jää kupin pohjalle koskemattomina. Ruokinta on muuttunut kokokauraan jo kuukausi sitten, tietysti totutteluvaiheen kautta, sen jälkeen ollaan lisätty muuta tasapainottavaa ruokaa, että ravintoarvot ovat viitteelliset.



Totuus on, että Penny on päässyt laihtumaan vähän liikaa, se ei ole liian laiha, kylkiluut ei näy tai mitään vastaavaa, mutta kuitenkin sen kuuluisi olla pyöreämpi. Laihtuminen johtuu varmasti näistä muutoista kodin ja ypäjän välillä ja siitä, että joulunaikana sillä oli tavallista enemmän lomaa ja se stressaantuu niin helposti siitä. Me vaihdettiin tarha sopivaan, jossa Penny ei stressaa ja ruokinta sellaiseksi, että Penny syö mielellään. Nyt kaikki vaikuttaisi olevan taas ihan kohdillaan, mutta hevosten kanssa on pakko elää vähän päivä kerrallaan, kuten tiedätte.

Anyway, nyt Pennyn ruokavalio koostuu kokokaurasta, jota se saa päivässä yhteensä kolme litraa. Kaurassa on paljon energiaa ja se on hyvä väkirehu suurimmalle osalle hevosista. Kauran fosfori-Kalsium suhde on huono, sillä kaurassa on liikaa fosforia suhteessa kalsiumiin, ja tämä tulee ottaa huomioon kivennäistä valitessa. Meillä hepat, niin myös Penny, saa Eggersmanin Horse Vital -kivennäistä 1-2 desilitraa iltaruokaan. Kauran ja kivennäisen lisäksi Penny saa iltaisin turvotettavan puuron, johon tulee 1 dl soijarouhetta, 1dl pellavarouhetta, 1dl melassileikettä, 30 ml Shy Feederiä (vitamiinivalmiste) ja 20 g Black Horsen elektrolyyttiä.

Normaalisti ollaan koitettu pitää hevosten ruokinnat mahdollisimman pelkistettyinä ja yksinkertaisina, mutta todellisuudessahan ruokinnan on oltava yksilöllistä, se mikä sopii toiselle, voi olla toiselle huonoa. Ruokinta siis pitää aina suunnitella ja toteuttaa huolella ja harkitusti. Pääasiallisesti myös Penny syö säilöheinää, kuten kaikki muutkin meidän omat hevoset, joskus poikkeuksina annetaan kuitenkin myös pari kiloa kuivaa.

Lisäksi perehdyimme Anan kanssa eräänä päivänä siihen, että mitä kaikkea hevoselle voikaan syöttää. Perus porkkanat ja omenat, sekä kuivat leivät on varmaan kaikille tuttuja, mutta tiesittekö, että hevoselle voi syöttää ihan hyvin myös mm. appelsiineja ja banaania? Mutta se tulee muistaa, että kaikkea mitä hevonen VOI syödä, ei sille TARVITSE syöttää. Banaanin ja appelsiinin syöttämisestä ei varmaankaan suurta hyötyä ole. Sensijaan esimerkiksi kuusen ja männyn havujen ja oksien syöttäminen on jopa hevosen terveydelle hyödyllistä. Ainakin männyn sanotaan vaikuttavan hevosen mielialaan stressia lieventävästi ja poistavan nivelkipuja. Ypäjällä opin, että hevosen ruokintaan tulisi sisällyttää puuta, siis ihan puuta! Tämä vähentää mm. hevosten aitojen ja karsinaelementtien järsimistä. Karsinaan voidaan tuoda tuoreesta puusta hakattu puupölkky, jota hevonen sitten narskuttelee tyytyväisenä. Haapa on hevosille kaikkein maistuvin puulaji, älä siis rakenna talliasi haapapuusta! ;)


Kesällä ahkerat tallitytöt ja hevosenomistajat, ja miksei muutkin voivat kerätä nokkosia kuivumaan ja silputa kuivaa nokkosta purkkiin talven pimeitä viikkoja varten. Nokkonen on oikea luonnon oma superyrtti, se sisältää runsaasti rautaa ja eri vitamiineja. Muistathan kuitenkin, jos nokkosta ravinnoksi keräät, että keräyspaikan tulee olla puhdas! Ei siis laitumien/lantaloiden tai likakaivojen tai teiden varsilta kerättyjä nokkosia!



Mitä piditte tälläisestä pohdinnasta ja pienestä tietopaketista? Tehtiin äitin kanssa tilaus HÖÖK:siltä, tilasin Pennylle bligiä, uudet jalustinhihnat ja yhden magic brushin kokeiluun, vaikuttaa mielenkiintoiselta harjalta, ja olen kuullut, että olisi yllättävän hyvä ja monikäyttöinen. Äiti tilasi Pariisille ihanat suitset!




3.2.2013

135. Takana tappolauantai

Ja olokin sen mukainen!

Eilen siis oli lauantai, joka ainakin minun elämässäni vastaa maanantaita, sillä lauantai on se päivä, kun aamutalli pitää olla hoidettu nopeasti pois alta, talli siistinä ja hevoset valmiina ennen kello 12. Tunteja on neljä, joista viimeinen on jaettu puoliksi talutusryhmiin, sen minä pidän aina. Onneksi lauantaisin on myös paljon tyttöjä tallilla auttamassa, meillä onkin maailman parhaat tallitytöt kun ootte aina auttelemassa ♥

Peruslauantain lisäksi tämä flunssa ei helpota tätä oloa yhtään.

Eilen siis Veeran kanssa herättiin aamutalliin varttiavaille kuusi, syötiin aamupala ja mentiin ruokkimaan ja loimittamaan hevoset. Ana tuli meidän kanssa tarhaamaan ne, ja seitsemän aikaan sunnilleen saatiin aloitettua karsinoiden siivoaminen. Veera lähti äitin kanssa Markon valmennuksiin, joten me jäätiin Anan kanssa siivoamaan vanhaa tallia. Aamutallin tehtäviin meillä kuuluu:


Heinät tarhoihin
Väkirehut hevosille
Loimitus
Tarhaus
Karsinoiden puhdistus
Purutus
Heinät
Vedet
Lakaisu ja käytävien siivoaminen


Meillä nyt pienen putkivuodon takia jouduttiin katkaisemaan vedet koko alatallista, jossa asuu nyt kuusi hevosta, joten sinne pitää raahata vettä useamman kerran päivän aikana, lisäksi yläkerrassa on kolme hevosta sankkojuotolla. Tallin kanssa oltiin valmiita vähän ennen kymmentä. Sitten käytiin vielä rakentamassa estetehtävä maneesille estetuntia varten. Menin syömään ja tytöt otti tuntihevoset sisälle. Meri, Pennyn hoitaja, harjaili Pennyä ja ruuan jälkeen laittelin Pennyn sitten loppuun Merin kanssa. 

Estetunti oli mukavan sujuva, Penny oli kivalla tuulella ja tehtävät sujui hyvin. Mentiin kahta sarjaa, toinen pysty-pysty ja toinen okseri-okseri, molemmissa väliin kaksi laukkaa. Lisäksi oli kavaletteja ja yksittäisiä pystyjä ja yksi innarijumppa päädyssä. Tehtäväkin oli oikein kiva ja Pennylle sopivaa jumppaa. Tunnin jälkeen kylmäsin etujalat ja n. 30 min jälkeen laitoin vielä arnikaa ja lämpöpintelit, näin toimin siis aina kun olen hypännyt. Kesällä kylmäys letkuilla, talvella sellaisilla jääpalapusseilla. Putsasin sitten kaikki suitset ja martingaalin, Meri putsasi satulan. 

Sitten talutustunti, jonka pidin, harjoiteltiin keventämistä ja perusistuntaa, sekä peruuttamista. Tunnit meni hyvin kaikkien osalta. Tuntien jälkeen yksityisiä sisälle. Sitten ratsastin yhtä yksäriä, jota alan nyt enemmän liikuttelemaan. Kyseessä on Johanna Ikosen Heksanders -puoliverinen, oikein hieno kouluhevonen! Vaatii Pennyn tavoin hyvin eleetöntä ratsastusta, mutta muuten onkin sitten aivan erilainen, mutta varsin mukava kokemus! En ole ennen noin osaavalla kouluhevosella mennyt ja jo eilen pääsin tekemään mm. sarjavaihtoja joka kolmannella askeleella. Tuli tunne, että vautsivau, tämän hepan kanssahan voisi oppia ratsastamaankin. Hessu on tosi tarkka ja heti ilmoitti kun laitoin liikaa painetta tai tein jotain väärin, mutta kun kaikki oli hyvin niin hevonen oli tosi rento ja liikkui korvat hörössä mielellään eteenpäin. Purin hevosen Johannan kanssa ja sovittiin, että alan nyt olemaan liikutusapuna, Johannalta itseltään on siis rannekanavat leikattu, joten hän ei voi ratsastaa. 

Hessun ratsastuksen jälkeen Meri toi Pennyn maneesille ja klipattiin se maneesintallin käytävällä. Maneesin talli on vähän rauhallisempi, tilavampi ja valoisampi kun tuo meidän vanhatalli, jossa tuntihevoset asuu. Tälläkertaa jätin klippaamatta vain satulankohdan, häntäkolmion ja puolet päästä, eli jalat ja päänalunen lähti kokonaan. Jalkojen hoito ja puhtaanapito helpottuu huomattavasti, Pennylläkin jaloissa oli tosi paljon karvaa, vaikka ne ei olekkaan pitkiä, mutta esim. arnika ja linimentti on paljon helpompi laittaa kun saa sen suoraan iholle, ei jää puolet karvoihin. Ainetta myös säästyy huomattavasti. Lisäksi haavojen ja rivien hoito helpottuu, vaikkakin luojan kiitos *koputtaa puuta* niistä ei nyt ole vaivaa ollut.

Klippauksen jälkeen juoksin kotiin suihkuun, sillä olo oli aika karvainen ja ällöttävä. Ja siitä, että tälläisen lähes 15 tuntisen päivän vetää heti putkeen kuumepäivän kanssa, voin antaa varoituksen sanan: Tänäaamuna olo ei ollut kovinkaan hyvä. Sanna, meidän tallin lääkäri (siis omistaa yhden meidän tallilla olevan hevosen) varoitteli jo sydänlihastulehduksesta ja keuhkokuumeesta. En siis suosittele kenellekkään terveydellä leikkimistä, parannelkaa flunssat kunnolla! :) Minäkin teen just nyt niin.





PS: Toistaiseksi vielä tulee näitä ennenkin nähtyjä kuvia, koska meidän Canonin laturi hävisi tuossa kesällä remontin tiimellyksessä. Toivottavasti se ei hirveästi haittaa:(


1.2.2013

134. Kipeänä...

Eli nyt se viimein monen viikon vastustelun jälkeen tuli se flunssapöpö tänne asti. Tässähän on vaikka kuinka monella ollut jo kuumeista flunssaa niin mietin jo että säästyisinkö, enpäs tietenkään.

Noh. Koska hevosrintamalla ei ole tapahtunut mitään perustreenaamista kummallisempaa, niin ajattelin nyt toteuttaa kauan sitten saamani haasteen:


Säännöt
-kerro 11 asiaa itsestäsi
-vastaa haastajan 11 kysymykseen
-keksi 11 uutta kysymystä
-haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
-kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät


1. Päätän aina jotain ja ryhdyn siihen ihan täysiä, kuitenkin monet asiat tyssähtävät sitten heti alkuunsa. Olen kokeilevaa sorttia ja otan asioista selvää mielummin kun katson ajan kanssa mitä tapahtuisi. Olen vähän liian kärsimätön moneen asiaan.
2. Tykkään ruuasta ja syömisestä, en kuitenkaan omaa yhtäkään lempiruokaa tai herkkua, vaan tykkään monesta, mutta vain hyvästä. Ihan kaikki ei sentään uppoa.
3. Tykkään ihmisistä, uusiin ihmisiin tutustumisesta ja kavereistani. Olen sosiaalinen ja iloinen ihminen, en pitkävihainen. En jaksa suuttua turhia. 
4. Miun rakkaimmat ystävät asuvat lähellä ja jotkut niistä aivan liian kaukana, mutta jälleennäkeminen tuntuu sitten entistäkin paremmalta.
5. En ole absolutisti, mutta käytän alkoholia hyvin vähän. Käyn joskus baarissa kavereiden kanssa ja välillä olen myös kuskina. En käytä mitään muita nautintoaineita tai päihteitä. Paitsi kahvia! 
6. Rakastan treenaamista ja tavoitteisiin pyrkimistä, petyn helposti vastoinkäymisistä, mutta jälkeenpäin osaan aina suhtautua niihin fiksusti ja realistisesti, niin että olen jotain niistä oppinut. 
7. Olin tänävuonna töissä HIHS:issä, ja jotkut minut bongasivatkin Ypäjä -sarjan 16/19 jaksosta. Ehehe, onneks en näkynyt enempää, vaikka meitä kyllä kuvattiinkin aika paljon? Jaa no oltiin varmaan liian kilttejä. :))
8. Minulla on tunteita kaikkia ihmisiä kohtaan, oikeasti kaikkia kohtaan, ne tietenkin vaihtelee ihmisten mukaan, mutta välitän kaikista ihmisistä, vaikka välillä osaan törttöilläkkin ja muutkin osaa, mutta se on inhimillistä ja kuuluu elämään. Mutta kaikkihan sitä tekee. On minunkin sydän ottanut osumaa monen ihmisen toiminnasta, mutta aina se paranee. 
9. Hyppäsin ensimmäiset esteeni Daalia -ponilla, ensimmäistä kertaa maastossa kävin Bellellä, ensimmäistä kertaa valmennuksessa olin Bellellä. Ensimmäiset kilpailuni kävin Daalialla ja ensimmäisen sijoituksen kilpailuista sain Hemmauksen kanssa. Bellen kanssa kävin ensimmäiset seuratason este- ja kouluratsastuskilpailut. 
11. Mietin usein elämää ja maailmankaikkeutta ihan liikaa, ja aivot ylikuumenee. Meillä on Veeran kanssa parhaat jutut aamutallissa. Mietippäs itse, jos metsässä kaatuu puu ja kukaan tai mikään ei ole todistamassa, kuuluuko puun kaatumisesta ääni? Minne se ääni kuuluu jos mikään ei sitä kuule? Siinäpähän mietitte! >:)


Saamani 11 kysymystä ja niiden vastaukset




1. Pidätkö talvesta ?
- Menettelee, eniten kesästä ja lämmöstä, mutta talvessa on paljon hyvää ja kivaa. Inhottavinta on tosikovat pakkaset ja pimeys. Sekä se, että koko luonto on kuollut. Keväällä kaikki herää henkiin. Näin viimeyönä unta, että kevät oli jo niin pitkällä, että puissa oli lehdet, ja olin siis nukkunut tästä siihen asti. Se harmitti, sillä kevätaika on ihana elää kun valoisuus ja lämpö lisääntyy.

2. Mistä eläimistä pidät ja mitä vihaat ? Miksi ?
Eniten pidän hevosista ja kissoista. En vihaa mitään eläimiä, sillä eläimet on aina niin puhtoisia aikeiltaan eivätkä tosissaan halua pahaa kenellekkään, joten miksi niitä vihaisin. Okei, ötökät ja vertaimevät ölliäiset, sekä käärmeet ja muut ällötykset menee inholistalle. Mutta mitään eläineläintä, vaikkapa nisäkästä, en vihaa.

3. Onko sinulta koskaan kuollut läheistä, lemmikkiä tms. ?
Isäpuolen Heikin isä, eli Oskarin ukki, joka on koko elämänsä ajan ollut myös minulle ukki, kuoli v. 2011 juhannuksena. Sitten Peppi koiruus viime toukokuussa.
♥ MISS YOU ♥ R.I.P ♥

4. Teetko paljon töitä koulun/opiskelujen eteen ?
Nythän en opiskele missään, joten en tee mitään. Mutta silloin kun olin lukiossa niin en kauheasti tai oikeastaan ollenkaan vapaa-aikaani käyttänyt opiskeluun. En myöskään mennyt kouluun joka päivä, vaan joskus jäin vaan kotiin ja tallihommiin. Sinänsä olen aika laiska koulunkävijä, mutta hyvin olen tähänasti selvinnyt.

5. Lempi biisi nyt ?
Niitä on monta, mutta sanoisinko, että Flo Ridan I Cry tuo muistoja mieleen syksyltä. Hyviä muistoja!

6. Iloisin hetki viikon sisällä ?
Onkohan tää viikko ollut vähän laimea? Perusviikko, Pennyn kanssa touhuilu on aina iloista ja vie murheet mielestä hyvin tehokkaasti. Sitten Helsingin reissun varmistuminen on ollut oikein iloista :))

7. Miksi päädyit bloggaamaan ?
Monella kaverilla oli blogi ja se vain vaikutti kivalta, samalla saa itselleen treenipäiväkirjaa. Nykyään kuitenkin blogi on paljon monipuolisempi, mutta yleensäkkin mukavaa touhua kirjoitella ajatuksia samanhenkisten ihmisten luettavaksi.

8. Millaisia tavoitteita sinulla on elämässä ?
Sen kun vain tietäisin. Haluan jatkaa hevostelua ja kilpailemista ainakin kansalliselle tasolle, siitä ylöspäin en osaa sanoa vielä, että onko halua ja rahkeita. Haluaisin ammatin ja työpaikan, matkustella ja nähda maailmaa ja oppia paljon juttuja. Ja sitten kun olisin tarpeeksi viisas ja vastuullinen ja hölmöilyt hölmöillyt niin haluaisin perheen ja avioliiton. Ehkä. :)

9. Mitä meinaat toivoa joululahjaksi ?
Tämä tulee nyt kyllä vähän myöhässä, joten kerron mielummin mitä sain: Bocaj saappaat, kl pipon, rahaa, suklaata ja villasukat, lisäksi mummi oli laivalta ostanut Lady gaga - Fame tuoksun, jonka saan kun Helsinkiin asti kerkeän. :))

10. Mitkä ovat kolme suosikki blogiasi ?
Löytyy allaolevasta listasta, sitten on monia muita. En luokittele mitään asioita parhausjärjestykseen. Se on turhaa.

11. Millaiset asiat saavat sinut iloiseksi ?
Penny, Kaverit, Poikaystävä, Onnistuminen, Treenaaminen, Perhe... Varmaan näitä saisi vaikka kuinka, mutta yleensä mistä ihmiset iloiseksi tulevat? Ja tuosta poikaystävästä, että vaikka en tällähetkellä sellaista omaa niin kyllä se silti iloiseksi tekee. Ja välillä harmaita hiuksia... Miehet. :D

Haastan seuraavat 11 8 bloggaajaa

Viivi: Viiviltä
Alisa: Alisa
Tella: Love to hobby
Janina: Treenielämää

+kukavain kuka haluaa tehdä :) 



11 kysymystä haastetuille

1. Oletko tyytyväinen elämääsi? Mitä muuttaisit?
2. Lajisi ratsastuksessa? Miksi juuri se?
3. Omistatko hevosen ja kuinka kauan olet omistanut?
4. Tuntuuko joskus, että sinulle annetaan liikaa vastuuta kannettavaksi? Esimekkejä?
5. Mitkä ovat paheesi? Esim jäätelö, suklaa ym.?
6. Mikä saa sinut iloiseksi?
7. Mitä arvostat parhaassa kaverissasi?
8. Voiko mielestäsi mies ja nainen olla keskenään "vain kavereita", jos he eivät koskaan ole seurustelleet? Entä jos ovat joskus seurustelleet?
9. Pidätkö vaatteista, kengistä, koruista ym. vai onko ne sinun mielestäsi vain pintaa?
10. Pidätkö enemmän, että hevosen harja ja ylimääräiset karvat (turpa-, vuohis-, korvakarvat) siistitään, vai pitäisikö hevosen näyttää luonnolliselta.
11. Mikä on sinun haaveammattisi? Onko sinulla mahdollisuuksia ikinä tehdä sen alan töitä, vai onko sinulla toinen ns. realistisempi ammattitoive?

Siinäpä noita kysymyksiä, koitin tehdä hyvin laajalla skaalalla :) 

29.1.2013

133. Elämän suuntia

ÄÄÄH! Oon monta päivää miettinyt pääni puhki ja en vieläkään keksi mitä haluan tehdä isona. En voi elää sellaisella tyylillä kuin "katsellaan päivä kerrallaan." Kokeilin sitä kuukauden ja se ei tosiaankaan sovi minun hermoille, olen kai sitten jonkinsortin kontrollifriikki, mutta minun on pakko suunnitella tulevaa jonkun verran. Muuten tuntuu, että tulevaisuus nousee kuin sankasta sumusta rakennettuna muurina eteeni ja sen läpi pitää koittaa tunnustella sokkona, tietämättä huomisesta tuon taivaallista. Ei onnistu ei.






Hepat haluan pitää aina elämässä, sillä ne on siihen jo niin kauan kulkeneetkin ja jos ne nyt tempaistaan pois, niin olisi sama kuin matto kiskaistaisiin jalkojen alta. Hevosten suhteen suunnitelmia on helppo tehdä eteenpäin. Se on kuitenkin sen verran pysyvää. Pennyn kanssa valmentautuminen ja kilpaileminen tuo suunnitelmallisuutta ja rutiineja päiviin, sekä antaa niille merkityksen.




Mutta, en jaksa aina olla hevosten kanssa. Mietin juuri, kuinka tylsää elämä tulisi olemaan jos meinaisin jäädä kotiin tekemään töitä vielä vastaisuudessakin. Kaipaan jotain vaihtelua ainaiseen kotonaolemiseen ja tallitöihin. Välillä niin kovasti haluan irti hevosista ja heppatytön roolista, edes väliaikaisesti, viidesti viikossa kahdeksan tunnin ajan. Tämä tarkoittaisi joko normaalia vuorotyötä tai opiskelua johonkin ammattiin tai jotain aineopintoja. Olen aina ollut aktiivi-ihminen ja mieleltäni vähän tuuliviiri, menen ja tulen, mutta silti mietin ainakin vähintään alitajuisesti tarkkaan valintojani. Silti tulen pettymään, huomaamaan, että nyt on tehty taas väärä valinta. Mutta joskus vääräkin valinta on siinä mielessä oikea, että siitä on ottanut jotain onkeensa, oppinut. Ihminen tekee virheitä niistä oppiakseen, eikä tule koskaan onnistumaan täysin, jos aina välttelee virheitä. 





Siksi päätänkin nyt elää mukavan välivuoden loppuun tehden niitä asioita joista pidän, aijon hakea opiskelemaan tai tekemään töitä - kunhan keksin oman juttuni. Ja ennenkaikkea aijon olla stressaamatta turhia asioita ja opin jokaisesta virheestäni, vaikkapa sitten kantapään kautta. Ja teen kaikkea kivaa kavereiden ja muiden otusten kanssa, koska sehän sitä elämää on. Elämä on elämisen arvoista. ♥

26.1.2013

132. Tyttöjen juttuja

Tälläisellä haasteella pukkaan kaikkia teitä kivoja tyttöjä ja naisia! Saatte nyt lukea jotain ei-heppamaista vaihteen vuoksi, yli 50 kysymystä tytöille! :) Ja en siis ole itse näitä keksinyt :D



1. Nukutko rintaliivit ylläsi?
En

2. Nautitko draamasta?
Ei se kivaa oo tähän omaan elämään, telkkarista sitä joutaa kattelemaan :)

3. Oletko tyttömäinen tyttö?
Ehkä välillä mut ei kai tuolla paskan keskellä niin kovin tyttömäinen aina voi olla, myös pitää osata lisätä 
ns. fyysistä kokoaan olemuksella niin ei se onnistu olla pieni piipertäjä, muuten jää kakkoseksi hepoille. 
Ja tyttömäiset tytöt on hiljaisia ja rauhallisia.... 
4. Kuka oli viimeisin henkilö jota halasit?
Iraa eilen! :) 

5. Pieni vai iso laukku?
Sellanen jonne kamat mahtuu mut ei oo sit mikään valtava, sellainen sopiva. 

6. Oletko lyhyt?
Sopiva 159 cm

 7. Miehen ihannepituus?
Pidempi mut ei kai sillä sit loppujenlopuks ole väliä.

8. Mitä tekisit jos joku läimäyttäisi sinua takapuolelle?
Riippuu mut varmaa kommentoisin jotenki, tai sit jossain tapauksessa voisin vähän kimpaantua. 



9. Onko sinulla parhaita ystäviä?
On♥
10. Pukeudutko Halloweenina?
Enhä mie semmossii :)

11. Onko sinulla nivelten yliliikkumista?
Ei 

12. Mikä on oudoin paikka, jossa olet nukkunut?
Ulkona, trampalla, tallin penkillä ja meidän olohuoneen lattialla. Siis ihan lattialattialla. 

 13. Onko kukaan koskenut takapuoltasi viimeisen 24 tunnin aikana?
Nää kysymykset? :D Ei ole.

14. Onko sinusta liikkeellä juoruja?
Eiköhän noita, ainaki jotai oon kuullukki mut en jaksa välittää. 

15. Kutsutko joitakin henkilöitä heidän sukunimillään?
En oikeestaa ellei joskus tuu vitsillä sanottuu. 

16. Kuinka moni mies lukee tämän vain koska tässä sanotaan "tyttöjen juttuja"?
 Ei varmasti kukaan sen takii TÄÄLTÄ. 

17. Minkä väriset ovat tämänhetkiset rintaliivisi?
Semmoset jännät, mustat. 

18. Pidätkö enemmän vaaleista vai tummista hiuksista miehellä?
Tummat mut tiiän pari kelle vaaleet sopii paremmin

19. Oletko tällä hetkellä turhautunut johonkin mieheen?
Haha no ainahan sitä, mut en oikeestaan. Oon päättäny olla turhautumatta semmosten takii. 

20. Välitätkö sukkiesi likaisuudesta?
No joo.. Kuka nää oikeen on keksiny :D

21. Onko sydämesi koskaan särkynyt?
On

22. Oletko koskaan ajatellut mennä kauneusleikkaukseen?
En

23. Pidätkö elämästäsi?
Kyllä joo, koitan tehä siitä kivaa. 

24. Onko kukaan ystäväsi varastanut poikaystävääsi?
No ois aika ilkeetä vähä lapsellista touhuu tommone. Tai siis et mite semmosta ees voi tapahtuu jos oikeesti 
on vakava suhde? En tajuu.

25. Oletko hypännyt uima-altaaseen vaatteet päällä?
Lampee joo. 
26. Onko sinulla enemmän tyttö- vai poikakavereita?
Hevospiireissä tyttöjä ja hevospiirien ulkopuolelta varmaan vaan poikia. Ehkä pari ei-heppatyttöö mut 
tosi vähän:D

27. Kuinka pitkään sinulla on ollut Facebook-tunnus?
Since 2009


28. Oletko koskaan lyönyt poikaa kasvoille?
En oo tainnu. Ei väkivalta ratkase mitään. 

29. Mitkä ovat suurimmat pelkosi?
Kuoleminen ja joku pelottava tauti jota ei vois hoitaa pois, tai sit et jollekkki läheiselle tai rakkaalle 
sattuu jotain pahaa ym. tällästä perus. 

30. Oletko koskaan itkenyt itseäsi uneen?
Harvoin mut joskus joo. 

31. Oletko koskaan nähnyt mahdottomaksi unohtaa jonkun mielestäsi?
Aina se onnistuu ajan kans, mut miks haluais unohtaa ketään. Kuitenki jokainen ihminen tuo jotain mukavaa
tullessaan, tai muistoja. Jotain hyvää. Okei, ei aina, mut jos nyt puhutaan arkipäivän ihmissuhteista.

32. Uskotko sanontaan "Kerran huijari, aina huijari"?
Ihmiset voi muuttuu, mut se voi olla vaikeetakin. Oon sen oppinu et ikinä ei tiedä mitä seuraava päivä 
tuo tullessaan.

33. Milloin sinulla on ollut viimeksi erityisen hyvä olo jostain? Mistä?
Eilen! Sain sovittua Helsingin retkeen liittyvää juttuu ja olin niin onnellinen. Sain myös sovittua 
yhden ihmisen kanssa meidän välejä ja kaikki helpottu jotenkin kovin kerralla!! :) 

34. Toivotko joskus olevasi kuuluisa?
En haluis, parasta on tutustuu uusiin ihmisiin ja en tykkää ollenkaan jos kaikki on tuttuja. Siks joensuu 
on vähän tylsä paikka, kaikki tuntee ihmiset jotain kautta ja ne jotka ei tunne, on kauheen ennakkoluulosia. 
En nyt puhu vaan itteeni kohtaan mut silleen yleensä. Onneks kukaan ei tunnista minuu koskaan kun lähden 
ihmisten ilmoille:D

35. Ikävöitkö tällä hetkellä jotakuta?
JOOOOOOOOOOO aivan liikaa ♥

36. Kajaali vai ripsiväri?
Ripsiväri

37. Louis Vuitton vai Dooney &Bourke?
Louis Vuitton

38. Hame vai housut?
Housut 

39. Sukkahousut vai leggingssinssit?
En ole kyllä mitään leggingsi-ihmisiä mut silti ne. 

40. Huppari vai takki?
Takki

41. Korkkarit vai tennarit?
Korkkarit

42. Suorat vai kiharat hiukset?
Kivat laineet tai sit suorat. Kate Winslet on tosi nätti.

43. Renkaat vai roikkuvat korvikset?
Riippuu, ehkä roikkuvat

44. Kännykkä vai iPod?
Kännykkä!

45. Smoothie vai latte?
Smoothie

46. Dieetti vai normaali limsa?
normaali

47. Timantteja vai helmiä?
timantit, helmetki on ihan helmii - jossain :)

48. Mary-Kate vai Ashley Olsen?
? :D

49. Huulikiilto vai huulipuna?
Puna

50. Perhe vai ystävät?
Perhe ja ystävät

51. Manikyyri vai pedikyyri?
Manikyyri

52. Rauha vai rakkaus?
Rakkaus! 

53. Aurinkolasit vai käsilaukku?
Laukku, oon huono käyttää laseja kun tulee ihan kalaolo 8)

25.1.2013

131. Hammaslääkärissä





Nyt on puolivuosittainen hevosen kiusaus hammasraspien, suunavaajan ja neularuiskujen osalta tehty. Eläinlääkäri Satu Rönkkö kävi alkuviikosta raspaamassa tallimme heppojen hampaita ja samalla hoiti Pennyn hampaat. Kesällä se Hirnuva Hammas -tyyppi kävi, mutta nyt hän on ilmeisesti lähtenyt Puolaan opiskelemaan eläinlääkäriksi.

Tälläkertaa päätettiin pistää Penny suoraan unten maille, koska viimeksi siitä saatiin melkoinen tahtojen taistelu aikaan. Tällä kertaa selvittiin kahdella annoksella rauhoittavaa suoraan suoneen. Penny sitten aika nopeasti rauhottuikin ja laski pään ruokakuppiin, unohtaen samalla, että jalkoja on kuitenkin pidettävä alla. Siinä se hetken hoiperteli ja sitten alettiin hommin.

Alkaa jo nukuttamaan

Kuva: hirnuvahammas.fi
Tässä siis havainnollisesti että millainen koukku siellä hevosen suussa voikaan olla,
Pennyllä jotakuinkin tälläiset oli kesällä molempien alaleukojen viimeisessä poskihampaassa.
Nyt oli onneksi pienemmät.

Suusta löytyi edelleen ne samat piikit, tai hammaskoukut, mitkä kesälläkin. Tai ne oli uudestaan muotoutuneet, että poisto kyllä silloinkin onnistui. Sen lisäksi ei ollut mitään järkyttävää, muutamat piikit yläleuan ulkoreunoilla. Ypäjällä muuten suunkin terveyttä kerkesin opiskelemaan eläinlääkinnässä, jonka tentistä sain kolmosen!

Suosittelen kaikille hevosenhoitajille hevosen hampaista huolehtimisien ammattilaisen avustuksella, niin välttyy monilta ongelmilta, Pennyllä nuo hammaspiikit on aiheuttanu esimerkiksi syömis, - ruuansulatus ja ratsastusogelmia. Ja kun tuota ylläolevaa kuvaa katsoo niin kyllä vaikea uskoa että tuollainen täysin kivuton olisi. Auts. Heinäkuussa taas!
Kohta pääsee kisaamaan! :)