Hepat haluan pitää aina elämässä, sillä ne on siihen jo niin kauan kulkeneetkin ja jos ne nyt tempaistaan pois, niin olisi sama kuin matto kiskaistaisiin jalkojen alta. Hevosten suhteen suunnitelmia on helppo tehdä eteenpäin. Se on kuitenkin sen verran pysyvää. Pennyn kanssa valmentautuminen ja kilpaileminen tuo suunnitelmallisuutta ja rutiineja päiviin, sekä antaa niille merkityksen.
Mutta, en jaksa aina olla hevosten kanssa. Mietin juuri, kuinka tylsää elämä tulisi olemaan jos meinaisin jäädä kotiin tekemään töitä vielä vastaisuudessakin. Kaipaan jotain vaihtelua ainaiseen kotonaolemiseen ja tallitöihin. Välillä niin kovasti haluan irti hevosista ja heppatytön roolista, edes väliaikaisesti, viidesti viikossa kahdeksan tunnin ajan. Tämä tarkoittaisi joko normaalia vuorotyötä tai opiskelua johonkin ammattiin tai jotain aineopintoja. Olen aina ollut aktiivi-ihminen ja mieleltäni vähän tuuliviiri, menen ja tulen, mutta silti mietin ainakin vähintään alitajuisesti tarkkaan valintojani. Silti tulen pettymään, huomaamaan, että nyt on tehty taas väärä valinta. Mutta joskus vääräkin valinta on siinä mielessä oikea, että siitä on ottanut jotain onkeensa, oppinut. Ihminen tekee virheitä niistä oppiakseen, eikä tule koskaan onnistumaan täysin, jos aina välttelee virheitä.
Siksi päätänkin nyt elää mukavan välivuoden loppuun tehden niitä asioita joista pidän, aijon hakea opiskelemaan tai tekemään töitä - kunhan keksin oman juttuni. Ja ennenkaikkea aijon olla stressaamatta turhia asioita ja opin jokaisesta virheestäni, vaikkapa sitten kantapään kautta. Ja teen kaikkea kivaa kavereiden ja muiden otusten kanssa, koska sehän sitä elämää on. Elämä on elämisen arvoista. ♥
Hienoja ja rohkeita ajatuksia Jasu!
VastaaPoistaNauti välivuodesta ja pidä silmät avoinna uusille jutuille!
Kiitos Viivi ♥
PoistaKivasti kirjoitit tuon postauksen, tosi kiva oli!
VastaaPoistaKiitoksi :)
PoistaKiva postaus ! :) Ja muuten, tein pari banneria niin tuolta löytyy ne, ja saatan vielä tehä yhen kun keksin kivan idean :D http://bellevaiskikawa.blogspot.fi/p/bannereita.html
VastaaPoistaKiitos Anni ♥
PoistaKiva! Voitko tehä joku päivä videopostauksen, kun ratsastat, mitä vaatteita yleisin käytät tai päivästä? Kuvienkin kera käy. (: ja näytät söpöltä noissa kuvissa jossa olet pieni. :))
VastaaPoistaVoin koittaa tehdä videopostauksen vaikkapa viikonloppuna :) Haha kiitos! :)
PoistaEtkö opiskele enää ypäjällä? :)
VastaaPoistaEn, lopetin sen marraskuun puolessavälissä :) Kirjoitin siitä myös postauksen, sen pitäisi löytyä tuolta luettelosta :)
PoistaKatoitko tiistain Ypäjän? Ihan, kun oisit ollu sielä? Sielä Horse Show`n. :)
VastaaPoistajoo... ikäväkyllä :DDD
PoistaTiiätkö miten pitkä matka Ypäjälle on tunneissa? :D
VastaaPoistaSiis meiltä joensuusta suunnilleen, hevosen kanssa meni 8 tuntia. Junalla loimaalle 7½ tuntia ja autolla suoraan n. 6-7 tuntia.
PoistaAika pitkä matka esim. Meiltä menis Tampereelle ehkä noi 6 tuntii tai yli tai ali, autolla.
VastaaPoistaJep, siksi jäinkin monena viikonloppuna joko koululle tai lähdin Helsinkiin :) Tuli tutustuttua myös Hämeenlinnaan ja Hyvinkääseen ja käytiin Ideaparkissa. Matkailu avartaa, mutta silti aika kipee matka kotiin :(
Poista