Valmennukset menivät oikein mukavasti ja tuntuu mahtavalta kun pääsi taas sellaisen koutsin oppiin jota oikeasti kiinnostaa, että miten meillä menee ja ollaanko me kehitytty. Lauantaina treenattiin "gymnastic" eli jumppaa hevoselle ja ratsastajan aivoille. Dominiquen tehtävät on aina sellaisia, että on pakko ajatella omin aivoin jos niistä haluua selvitä niinkun koutsi vaatii.
Ekan päivän verryttelynä mentiin ympyrällä ravia ja laukkaa, puomin yli. Teemana oli rytmin tasaisuus ja samalla korjattiin virheitä istunnassa ja hevoseen vaikuttamisessa. Itsellä kuulema kesästä on jalat siirtyneet paljon eteenpäin ja vaatii työstöä, että saadaan taas normaaliin. Hevosen piti olla ehdottoman suorana ja puomille tulevan askeleen on sovittava muuhun laukan rytmiin tekemättä rikkoja. D on näissä jutuissa tosi tarkka ja niihin pitää oikeasti panostaa, ohjeita saa kun edes yrittää.
Siitä siirryttiin pitkänsivun jumppalinjalle (vaaleanpunainen) jossa myös haettiin tasaista rytmiä. Alkuun 21m väli tultiin kuudella laukalla ja loppuun viidellä sujuen. Tehtävä meni ihan hyvin, vaikka laukka ei pysynytkään myötänä, mikä olisi ollut tarkoitus. Tosin Pennyn kanssa laukka vaihtuu radan aikana melkein joka mutkassa vaikka mihin, joten se on pidemmän ajan projekti, näin myös valkun mielestä.
Siitä siirryttiin oranssille linjalle, jota tultiin kolmella askeleella ensin vain suoraan ja sitten myös takaisinpäin niin, että ensimmäisenä hypättiin innarit ja siitä jatkettiin takaisin alkuun. Tämä tehtävä sujui myöskin muuten hyvin, mutta taas tuli niitä laukanvaihtoja...
Viimeisenä treenattiin mielenkiintoista jumppaa, jossa oli todella kapeat muuriesteet ja kavaletit niiden edessä. Ensimmäinen suoritus oli kaikkea muuta kuin kaunis ja tasapainoinen, mutta kaikkien yli päästiin ilman pudotusta tai kieltoa. Loppuun nämäkin sujui jo paremmin, kaikenkaikkiaan lauantai meni vähän vaikeamman kautta hyvin, sillä ongelmat tuli esille ja niihin on olemassa ratkaisut. Penny vaikuttaa vähän jäykältä ja Dominique suosittelikin hierojaa mahdollisimman pian, muuten on kuulema ihan entisellään, mutta pientä varovaisuutta on havaittavissa niin minun ratsastuksessa, kuin Pennyn eteenpäinpyrkimyksessäkin.
Videolla muuten näkyy joissain kohden hyvin se freejump -systeemi!
Kiitos Anastasia videosta!
Tänään eli sunnuntaina me sitten mentiin ratatehtävää, johon oli väliin ujutettu pari kavaltettia niin sanotusti "checkpointeiksi" eli katsottiin että polle on edelleen lapasessa. Verryttely tehtiin itsenäisesti, mutta Dominique vahti silti kuinka me sitä tehdään ja antoi yleisesti kaikille ohjeita, kuinka hevosta kannattaa verrytellä. Ja tietenkin painotti sitä, että jokainen hevonen on yksilö ja vaatii omanlaisen verryttelyn. Alkuun oli taas, etenkin tällä kavalettilinjalla, vaikeuksia laukan myötänäsäilyttämisen kanssa, mutta kun esteet nousi niin keskityttiin sitten Pennyn kanssa vähän paremmin ja laukatkin säilyi hyvin. Epäröinnistä tai liiasta varovaisuudesta ei ollut tietoakaan ja valmennus meni kyllä meidän osalta ihan nappiin! Mentiin viimeisenä ratana 100 cm ja se oli se kaikkein onnistunein rata. Tästä on oikein hyvä lähteä itsenäisyyspäivän skaboihin. Johanna oli ottamassa tästäkin päivästä videoita ja laitan ne sitten erikseen, erillisiä selityksiä en taida tehtävistä kirjoitella, kun videolla näkyvät kuitenkin, alla on ratapiirros.
Juttelin D:n kanssa myös Ypäjästä ja monesta muusta Pennyyn ja minuun liittyvästä asiasta lauantaina ja hänkin oli sitä mieltä, että olen tehnyt ihan oikean valinnan kun ottaa nämä olosuhteet huomioon. Olen kyllä oikein iloinen kun ollaan saatu niin huippu valmentaja, joka sopii meidän treenityyliin ja on sitoutunut valmentamaan muustakin kun rahasta, ja kyllä juttelimme tästä myös tänään äitin ja Dominiquen kanssa. :)
2 luukku ei näy..
VastaaPoistaEikö vieläkään? Äsken sen julkaisin ja muokkasin hieman vielä.
PoistaMikä toi rintaremmi on Pennyllä
VastaaPoistaVideossa vai? Musta freejump -apuoja, joka vaikuttaa ratsastajan käteen. Se vie n. 70% käden toiminnan aiheuttamasta paineesta kaulalle ja antaa tasaisempaa tuntumaa hevosen suuhun. Sopii hyvin ratsastajalle jolla on epävakaa käsi, Dominique itse ratsastaa nuoria hevosia tällä. Pennyn kanssa se on ollut kavalettitreenissä käytössä kun se on tuommoinen vähän erityinen niin kokeillaan josko se myötäisi kun paine helpottaa. Voit lukea lisää aijemmista postauksista, siellä olen tarkemminkin selittänyt.
PoistaJa jos et tuota tarkoittanut niin ihan perus rintaremmi miun käytössä on glen gordonin ruskea sinisillä joustoilla. Se on sitten ihan esteillä ja maastoillessa.
Tosi Kiva bloggus vai onks nää niin kun kuvapoustaus,mutta tosi kiva.:)
VastaaPoistaMillon Penny tuli teille ja onko se sun oma polle vai omistatko puoliks Pennyn?
Kiitos! Penny tuli v. 2011 pääsiäisenä, eli on ollut nyt puolitoista vuotta. Penny on meillä ylläpidossa ainakin 2015 asti, siitä eteenpäin on vielä auki jääkö Penny meille (siis että ostetaanko se) vai lähteekö takaisin omistajilleen :)
PoistaVoi, että on niin kiva kun sä postailet taas(: hyvän näjstä menoa teillä!
VastaaPoistaKiitos! Nyt on aikaa niin jaksaa sitten myös kirjoitella, kun kivaa touhuahan tämä vaan on :)
Poista