168. Epätoivoa, onnea ja oppimista

Tässä jo yli viikko on tainnut vierähtää viimeisimmästä postauksesta, kuvia on kuitenkin vaikka kuinka paljon. Viikon aikana olen ratsastanut melkein joka päivä kahdella hevosella, ihan vain omaksi ilokseni ja oppimisen kannalta. Motivaatio on ollut aika hyvä ja esteratsastuksen ilo on vertaa vailla - ihan parasta!

Toinen hevonen on aina luonnollisesti ollut Penny ja toinen joku tuntareista - Iida, Pariis, Lane, Örkki, Vili ja Siiri nyt ensimmäisinä. Samalla on kiva vähän käydä läpi tuntiheppoja kun kunnolla niillä olen viimeksi mennyt viime kesänä. Nyt on tosiaan se tilanne, että Siiri on muutaman päivän ollut epäpuhdas. Todennäköinen syy on se, että sen kavionpohjat on tosi arat, viimekesänäkin sillä oli pohjalliset ja nyt ne on sille asennettu. Se on muutaman päivää vielä sairaslomalla ja sitten katsotaan tilanne uudestaan. Allu puolestaan on pidemmän aikaa ollut vähän vaihtelevasti kummallinen ja tänään ell kävi piikittämässä sen vuohisniveleen kortisonia. Jos paranee niin hyvä, vanhaa käyttöä voi jatkaa normaalisti, jos ei parane niin sitten jatkotutkimuksiin. Vuohisnivelessä on päällä tulehdus ja nivelneste on huonolaatuista. Se ei välttämättä tarkoita mitään vakavampaa. Tälläviikolla Vilillä jätettiin estetreenit väliin, sillä se on rokotettu juuri tänään. Eli nyt on pari päivää tavallisesta miehityksestä kolme hevosta poissa! Rommin päässä ollut patti todettiin myös harmittomaksi luuliaaksi, potkusta johtuvaksi, joka voi pysyä ennallaan, kasvaa tai kutistua. Harmiton jokatapauksessa.

Pennyn kanssa on mennyt edelleen vähän erikoisemmin. Se toimii hyvin ja on ihan jees, mutta aika haluton. Perjantaina se oli mahtava, innostui tehtävistä ja meni mielellään, lauantaina tunsin jo alkuverryttelyssä, että se on haluton ja nihkeä. Sitten äiti piti yksärihyppytuntia ja Penny kielsi kavaletille ja sarjalle, sekä kerran pystylle. Syy nyt pääsääntöisesti oli minun ratsastuksessa, mutta en silti tuntenut juurikaan oikeaa syytä sille, sillä toin sen sitten reippaasti, kootusti, hitaasti, kovasti, suoraan, vinoon tai täydellisesti, silti se oli epävarma. Olin sitten jo ihan epätoivoissani ja oikeasti surullinen, koska en tiedä edelleenkään mistä ihmeestä tämä kaikki johtuu. Juttelin sitten äitin kanssa ajan kanssa Pennystä ja äiti sanoi suoraan, että ratsastan sitä ihan liian hentoisesti. Muilla ratsastan kuulema niinkuin pitääkin, ohjat kädessä ja vaadin jotain tapahtumaan. Pennyllä ratsastan kuin se särkyisi, kuin pienellä prinsessalla. Tajusin, että sanoissa piilee totuus ja nyt pitää ryhdistäytyä. Lähdin sunnuntain kisoihin paremmalla mielellä, mutta aika epävarmalla fiiliksellä.

80 cm luokka, jonka luulisi olevan helppo, ei ollut meille juurikaan helppo. Penny oli edelleen pohkeen takana aika ajoin. Silloin kun sain sen pohkeen eteen niin se oli tosi hyvä. Luokassa tuli yksi kielto 2. esteelle, joka oli ihan tavallinen pysty. Syy oli juurikin se, että Penny oli pohkeen takana. Otin uudet vauhdit ja oikeasti vaadin nyt sen menemään ja loppurata olikin tosi hyvä lukuunottamatta sarjaa, jolle tulin myös aika pitkällä hevosella. Penny kuitenkin hyppäsi sarjan hyvin, vaikka todella kaukaa.

90 radalle lähdin eri fiiliksellä, otin Pennyn kuulolle jo verkassa ja pyydin sen kokoajan laukkaamaan pohkeen edessä. Se oli rankkaa ja tunsin kun naama oli kuin paloauto, mutta se toimi, verkkahypyt oli kuin vanhalla Pennyllä, joka on mahtava. Se imi esteille ja oli oikein onnellisen tuntuinen. Koko 90 rata oli paljon 80 sujuvampi ja siitä jäi hyvä fiilis, ainut vain, että saatiin tässäkin radassa se kielto, sarjalle. Penny jäi sen pienen hetken kaarteessa pohkeen taakse ja sisäpohjetta vasten ja töks! Siinä se oli. Otin taas vähän itseäni sekä Pennyä niskasta kiinni ja ratsastin tosissani, loppurata oli taas hyväntuntuinen.

Kaikenkaikkiaan kisoista jäi ihan ok fiilis, sillä tunsin mistä ongelma kiikastaa. Ainakin uskoisin niin. Kyllä me ylös täältä selvitään, samat ongelmat meillä oli viimekeväänäkin, liekö kiimoista tai ihan vain siitä, että Penny testaa. Kuitenkin terve ja innokas hevonen se on kun oikein ratsastetaan. Meillä on aikaa oppia ja uskon, että asiat ratkeaa. Laitoin Dominiquelle viestiä kisoista ja Pennystä:

"Penny was okay, we had one stop in both classes. I think that she just was behind my leg and i should be more demanding without being agressiv or putting too much pressure. She is so sensitive now."

 

"Your analyze sounds good , you describe her exactly the way she is. Keep on practicing."

 

Sama suomeksi kuuluu:

 

"Penny oli ok, saimme molemmissa luokissa yhden kiellon. Luulen, että hän (Penny) oli vain pohkeeni takana, minun täytyisi olla vaativampi olematta agressiivinen tai laittamatta liikaa painetta. Se vain on niin herkillä nyt."

 

"Analyysisi kuulostaa hyvältä, kuvailit hänet juuri, kuten hän on. Jatka harjoittelua."

 

Treeniä vain, hevonen ylös ja takajalat alle. Pohjenta päälle ja laukka rullaamaan, so easy, maanantain olin taas aivan kirkkaanpunainen kun puksutin Pennyllä menemään, mutta pieni kommentti joka Satun suusta pääsi: "Nyt huomaa, että jotain on tapahtunut, siehän ratsastat sitä!" Pelasti päivän. Ehkä mulla on sittenkin normaali hevonen, joka osaa kantaa itseään ja pystyy siihen mihin muutkin. Ehkä se herne sen prinsessan nenästä muutti vihdoin omaani. Kohta kyllä kulkee!

Kuvista voitte huomata miun naaman punaisuusasteen mukaan mm. suuttumuksen, ratsastuksen tehon, kuumuuden ja sen kun alkaa helpottaa :D

 

 

On se vaan kyllä niin upea hevonen, pakko sanoa!