1.5.2013

159. Vappuhulinoita

Heipsan taaas ja oikein mukavaa vappua kaikille! Onko jo simat juotu ja munkit syöty?:)

Miulla olikin ensimmäinen vappu ylioppilaana ja kävin kaverini Marikan kanssa sitä juhlimassa, itse olin kuskina. Nähtiin myös muita tuttuja ja kämppis & työkollega Vilja oli myös menossa mukana. Joensuussa oli valtavasti porukkaa ja melkein jokaiseen baariin oli hirveän pitkät jonot! Limpparilinjalla tyhjätaskuna koko ilta, mutta silti oikein mukavaa, en tajua ihmisiä joiden mielestä känniörveltäminen on sitä oikeaa juhlimista. Käytiin sitten vain Clubilla ja Bailaamossa, kun niihin oli sillähetkellä lyhyimmät jonot. Ilta venyi sinne kolmeen saakka kunnes päätin lähteä kotiin nukkumaan, heitin Marikan kotiin ja suihkun kautta nukkumaan, oli ihan kiva ilta, vaikkakin välillä vähän fiilis kadoksissa Marikan poikaystävän kiukuttelun takia. Miehet.... :D

Ennen illan juhlimista kävin hyppäämässä vähän pikkuesteitä Vilillä. Vili oli superhieno heti alusta asti ja ensimmäistä kertaa pääsin vähän sen hevosen pään sisälle, että miten sitä oikein pitää sileällä ratsastaa. Esteillä löytyi vauhtia vähän liikaa, mutta selvittiin ilman ainoatakaan kieltoa! Vili on siis vaikea, kuten olen aijemminkin kertonut. Nyt koitetaan vihdoin saada joku rutiini näihin vilin hyppäyskertoihin ja tulen hyppäämään sillä n. kerran viikkoon. Tavoitteena olisi jotkut pikkukilpailut 60 tai 70 cm tasolla, sovittiin näin Vilin omistajan kanssa. Uskon Viliin ja meidän tavoitteeseen pienen harjoittelun avulla!  ☺ Tehtävän tein hyvin simppeliksi, kaksi ristikkoa linjalla ja välissä + 25m, eli ei edes suhteutettu. Sitten kulmasta toista ristikkoa päin hypättävä pysty ja välissä 30 m. Menin ensin kaikkia yksittäisenä ja sitten pienen kolmen esteen radan, oli vain pakko tehdä voltit väliin kun pitkän tauon vuoksi Vilillä riitti tosiaan vauhtia vähän liikaa ja välillä jarru oli kokonaan poissa käytöstä...

Vilin jälkeen menin vielä Pennyllä vain niitä kahta ristikkoa suoralla linjalla, tein harjoitusta, jossa muutin laukan pituutta. Lopulta tulin aina vuoronperään vasemmassa ja oikeassa laukassa, tein laukanvaihdot päädyssä ja suoraan takaisinpäin. Penny toimi kuin kone alkukankeuden jälkeen, ei tullut pudotuksia eikä kieltoja. Nostin ristikot lopuksi tolppien päihin, jolloin ne on keskeltä n.70 cm korkeita. Väliin mahdutin 10, 9, 8 ja 7 laukkaa. Seitsemän oli normaali ratatempo ja 10 hyvin koottua laukkaa. Hypyt oli tosi pyöreitä ja hyviä. Purin Pennyn itse ja Meri illemmalla hoiti Pennyn jalat, sillä en voinut vielä päivällä laittaa lämpöpinteleitä, ne olisivat olleet liian kauan jaloissa. Sitten suihkun kautta kaupungille, käytiin muuten vielä amarillossa syömässä nachoja ja browniet! :)

Tänään suunnittelin kouluratsastelua ja teen iltatallit molemmille talleille, sillä äiti teki tänään aamutallin minun puolesta, koska kahden tunnin yöunet ei ole kovin kannattava yhdistelmä hevosia käsiteltäessä. Muistattehan aina, että hevosia käsiteltäessä tulee olla virkeä ja varovainen, ei liian väsynyt tai varsinkaan humalassa! Näin saadaan monet riskit minimoitua ja hevosten käsittelijä osaa olla huolellinen ja tarkka tekemisissään.

Vielä kerran, hyvää vappua kaikille!

Tää on nolo, jäin kauheesti jälkeen yhessä hypyssä kun Penny hyppäs askelta ennen kun itse olin suunnitellut, huusin sit jotain aaaaaaaa! ton esteen päällä :D

Penny "kissanpoika" käärö ♥



2 kommenttia:

Kommentit muuttuivat valvotuiksi roskapostin takia! Minulle alkoi tulla kaikenmaailman mainoksia kommentteihin, joten päätin siirtää kommentit valvotuiksi. Jokatapauksessa julkaisen jokaisen kommentin ja sananvahvistus on otettu pois käytöstä. Palaute, tsempit, risut ja ruusut on tervetulleita, kuten kaikki muukin! Toivottavasti pidätte blogista.
♥;llä Jasu