10.11.2011

ERIKOISPOSTAUS; Kantelesärkän Talli


Vanha talli 1999->


Vanhan tallin Paintilla tehty pohjapiirrustus, en tiedä näkyykö tekstit.


Kantelesärkän talli on perustettu v. 1999. Alkuperäisenä ideana oli järjestää maastovaelluksia suomenhevosilla ja poneilla, kuitenkin kasvaneen kysynnän myötä äitini Leila alkoi pitämään myös ratsastustunteja. Kentän perustaminen tuli ajankohtaiseksi tässä vaiheessa ja uusia ja osaavampia hevosia piti myöskin ostaa. Kesällä 1999 rakennettu vanha talli (tai osa siitä) oli jo täynnä hevosia, joten laajennusta kaivattiin. (vanhan tallin alkuperäinen osa näkyy kuvassa, tämänpuoleisen katoksen [puuovi] jälkeen seinä 'vaalenee', eli siitä alkaa laajennusosa.) Sitten myöhemmin palkattiin työntekijöitä ja hankittiin koulutusta, nykyään meillä opettaa Leila, Ratsastuksen opettaja ja Satu, Ratsastusken ohjaaja.

Vanhan tallin vanhempaa osaa, entisen sikalan aluetta.
Vasemmalla näkyvän tolpan alaosasta huomaa, että lattiaa jouduttiin
sikojen jäljiltä syventämään n. puoli metriä. Vanhassa osassa
karsinat ovat pienempiä 2.5x3-3x3m ja niitä on tässä osassa 7 kappaletta.
Taaempana kuvassa näkyy "PV-pääty" joka on siis laajennettu vanhaan tallirakennukseen
kaikki karsinat 3.5x3.5m


Bellen "peräpöksä" Yhden karsinan laajennus, tehtiin
joskus tilanpuutteessa, hyvä ponikarsina :)
Pv-pääty (isot puoliveriset), normaalisti ei ole tavaroita käytävillä,
oltiin lähdössä valmennukseen niin heppojen varusteita vähän perällä.
Lantalan ovi peräseinällä ja alatalliin vievä luukku etualalla, kuitenkin hitsattu
kiinni turvallisuuden vuoksi. (alatalli oli alunperin lantala, mutta oli hankala
tyhjentää niin tehtiin neljä karsinaa ja rakennettiin nykyinen lantala.)


Pesari, vähän märkänä :) Kuivaushuoneen ovi ja Kawan ja Bellen karsinat.
Kuivaushuone, ylhäällä kuivaustangot ja perällä tuntihevosten
satulahuopia ja loimia. Oikealla olisi puhallin ja varustearkku,
jossa lisää loimia. Vasemmalla olisi ulos laitumille menevän vesiputken venttiili.
Olisi = jos näkyisi kuvassa :D
Vanhan tallin satulahuoneen puolikas, suitsitelineet ja peräseinän satuloita,
vasemmalla seinällä vielä kuusi satulatelinettä lisää ja kuvan ulkopuolella yhteensä
yhdeksän telinettä lisää. Ylhäällä hyllyllä tuntiratsastajille lainattavia
kypäriä. Kaikki varusteet ei mahtuneet kuvaan.
Ruokintahuone ja hoitajien huone, alunperin tarkoituksena oli olla
WC tilat ja pukuhuone, mutta WC meni epäkuntoon, joten huoneeseen vietiin
kaappeja, myöhemmin myös rehu Curverit ja muut ruokintatarpeet.
Kaappien päällä Lillin ja Myyn kotikoppa, Tuhkimo ei sinne jalallaan astu (diiva) :D
Ent. WC nykyinen 'ruokintahuone', eli tämä kuva jatkuu edellisestä, jos
edellisen kuvan kohdasta kääntyisi oikealle, olisi tämä "näkymänä"
Molemmissa kuvissa vasemmalla, ulosjäävä osa olisi tallin
hoitajien/ tallityttöjen kaappeja.
Tallin käytävälle on survottu, tuon tolpan ja seinän väliin, lisää
kaappeja tallitytöille, kaappien päällä hevosten hoitolaatikot
ja pinteleitä/suojia ym. Keskellä olevassa valkeassa kaapissa
kaikkien suojia ja ylähyllyllä EA-tarpeita ja muita tököttejä. Kaappien edessä täysi
pyykkikori ja kuvan etualalla vasemmalla Kauralaarit 2x. Perällä vihreä
saavi on roskis ja sen takana talikko-, harja- ja haravatelineet.
Ponien huoneen kuva voisi olla tässä välissä, mutta siisteyssyistä jätän sen nyt julkaisematta, julkaisen sen sitten varustepostauksen yhteydessä sillä siellä on kaikki minun tavarat, ja kaaos taitaa olla myös itseaiheutettua.... ;)

Tallin ulkopuolelta pääsee sinne käytössaolevaan WC:hen,
kuitenkin otin kuvan vain ovesta, sillä luulen ettei
ketään kiinnosta katsella vessanpytyn kuvia. :D
Alatalli, neljä karsinaa ja kamalan iso heinäkasa.
Talli on melko matala mutta kuitenkin kaikki meidän
hepat on sinne mahtuneet jotka sinne on pitänyt laittaa :)
Lantala ja rappuset ylätalliin, takana joku ihme allas :o

Heinä-/pelletti-/romuvarasto, eli ylinen, vanhantallin
ylin kerros, vasemmalla ihan takana kuivaheinävarasto
ja "kuvaajan selän takana" säilöpaali.



Vanhan tallin pihoja, tarhoja ja maastoja ym.
Kala-altaat, takana meidän tuntiheppojen suuret laitumet ja metsää. Edessä
koirankoppi, kuva otettu kotirappusilta tänään :) Maassa on kohmetta. :D
Lampi, joka jo toista päivää jäässä!
Vanha viljamylly, kala-allasta ja kauempana näkyy pieni piste leirisaunaa.
Leirisaunan takana myös hevosten laitumia.
Mylly oli siis alunperin rakennettu jauhamaan viljaa,
meillä on sellainen hieno "vesiputous" joka on siis tarkoituksella tehty,
säätelemään myllynkivien pyörimistä, mutta nykyään enemmänkin
lammen vedenpinnan korkeutta :)
Tässä puro, silta on sen "putouksen" päällä,
eli se ei tähän kuvaan tullut, mutta tällä hetkellä se olisikin ihan
vaimea. Oikealla Mylly, vasemmalla laitumille vievä tie.
Laitumien keskiväylää, oikealla Pariis. Isoja tarhoja on kuusi, joista
yhdestä pääsee ISOLLE laitumelle, sinne ei tänäkesänä laitettu ketään
lannoitusten vuoksi.
Taaempana näkyy suurempaa laidunta, edessä Pariis ja Vili.
Mutaiset tarhan edustat vaivaa aina syksyllä ja keväällä, mutta hevosilla
on runsaasti tilaa seisoa muuallakin kun mudassa :D
Tästä maastoon, rantasaunalle, uimapaikalle, työkonehallille tai lietepaikalle,
minne viedään kaikki lannat lantaloista.
Laiturilta lampeen, kesällä ihan paras paikka :D
Koti kuvattuna rantasaunalta päin, edessä vanha kivigrilliuuni.
Kodin takana vanhatalli ja vasemmalla pakun yläpuolella näkyy
millin verran tallin kattoa.
Leiriaitta, myös muuhun majoitukseen mm. kisojen aikana,
WC-ja suihkutilat, lämmitetty talo. Vasemmalla pienempi huone, keskellä
iso aitta ja oikealla ne pesutilat. Leiritalon edusta toimittaa vanhantallin
parkkipaikan virkaa, ja leiritalo sijaitsee vanhantallin mäen päällä.
Täältä todennäköisesti meille saavut, myös hyviin
maastoihin vie tie. Parinsadan metrin päässä
oikealla naapuri, serkkuja kuitenkin :)
Maneesille tie vie 2004 ->

Eli tallin maneesi ja uusi talli, eli yksäritalli, rakennettiin v. 2004. Maneesi on 80m pitkä ja 30m leveä, eli tällähetkellä pinta-alaltaan pohjois-karjalan suurin. Pidempiä maneeseja on, mutta leveys on Kantelesärkässä isompi kuin muualla. Tallissa 20 karsinapaikkaa, kaikki karsinat isoja, täysin tulevien direktiivien mukaisesti rakennettuja.

Maneesin ja vanhantallin välisellä matkalla on paljon tarhoja, ekoissa
vanhantallin hevosia ja viimeisimmissä yksäreitä, osa myös sekaisin.
Edessä Belle ja Kawa. :)
Alatallin edustalta otettu kuva maneesista ja tarhoista.
Vanha pikkukenttä, nykyään jaettuna puoliksi tarhoihin, taustalla
Konsta -yksäri.
Isompi kenttä, molemmat kentät valaistu tehokkain lampuin. Ulkokentällä
väliaikaiset "naruaidat", jotka korvataan ajallaan puuaidoilla.
Kenttien estevaja, tällähetkellä suurinosa
vajassa olevista esteistä on seuran
esteitä, mutta myös omia.
Tallikäytävää, jatkuu molempiin suuntiin.
Pesukarsina
Kuivaus - ja pyykkihuone, Kaisan koirat takana.
Pieni kaaos :D
Isompi satulahuone
Pienempi satulahuone
Osa ruokintahuoneesta
Jokaisella yksärillä oma liitutaulu, jossa nimi ja omistajan
kirjoittamia lisätietoja. Paavon taulu esimerkkinä, kiitos Liisalle : D
Hallissa kuivikkeet, heinät, lantala ym.
Maneesi kuvattuna katsomosta, nuo mustat jutut on
kakkasaaveja, suojalaidan tälläpuolella on estetarvikkeita.
Kahviota, täysin toimiva keittiö kaikkine tarpeineen
ja hyvät myyntitilat. Kahviosta näkymät sekä maneesiin että kentälle.
Enemmänkin kuvia voisi olla esim. maneesin ympäristöstä ja tarhoista, mutta jätin ne nyt suosiolla pois. Blogger lataa kuvia melko kauan varsinkin kun niitä on näin monta, mutta toivottavasti piditte! Ja tervetuloa tutustumaan paikan päälle ;) Jos kuvista puuttuu mielestäsi joku kohde, laitathan viestiä, että epäkohta saadaan korjatuksi? :)

Illemmalla lisää kuulumisia keskiviikosta ja tästä
päivästä, kirjoittelemisiin! :)


9.11.2011

15. Maanantai ja Tiistai

Anteeksi, en ole kerennyt tehdä postauksia, maanantaina meni kamalan myöhään ja tiistaina (eli eilen) en yksinkertaisesti jaksanut ja menin nukk umaan. :) Mutta nyt kuitenkin, olen kylläkin koulussa ja kamera on kotona, joten kuvaton postaus tiedossa :( Menen kotiin ennen 12 joten sitten voin lisäillä ne tallikuvat ja muut maanantai-tiistain kuvat! ;)

Maanantai 7.11.2011

Jäin kotiin, tarkoitus oli mennä aamutalliin vanhalle, mutta sitten ihana Satu lähettää viestin, että ei tarvitsekaan tulla, joten sain nukkua pitkään. Menin tallille n. 12 aikaan, heiluin kameran kanssa kuvaten meidän paikkoja tätä postausta varten n. tunnin, mutta nyt en tietenkään saa niitä kuvia tänne. Teen siis sitten erikseen postauksen tallijutuista.
Sitten oli tarkoitus että otan tuntihepat sisälle ja menen itse ratsastamaan Pennyn ennen tunteja, mutta kuinka kävikään, laitoin ne tuntihepat valmiiksi ja kello olikin jo kamalan paljon, no enpä ratsastanutkaan. Sitten laitoin Pennyn valmiiksi kuitenkin, pintelit kaikkiin jalkoihin ja putsit etusiin, oli tarkoitus että menen sitten kentälle kun en kerran maneesiin kerennyt, mutta taas siinä oli niin monta hevosta laitettavana, etten kerinnyt edes satuloida, kun taas oli purettavia hevosia, ja uudestaan laitettavia hevosia! No sitten jo luovutin ja ajattelin mennä estetunnin jälkeen, ja niin teinkin, laitoin Pennylle ihanan showfleeceloimen ja annoin vähän heiniä. Ja laitoin niitä hevosia, hevosia, hevosia... :D
Viisas kuva?

Tydy ja uudet hienot suitset! :)

Estetunnille alunperin oli tarkoitus mennä Väiskillä, mutta sitten Janika perui tuntinsa ja Rommi oli jo laitettu ja sillä ei ollut yhtään tuntia, joten se kaipasi liikettä. Menin siis jättiläismäisellä Rommilla. Alkutunnista se tuntui  melko tahmealta ja niin ISOLTA että siellä oli vaikea istua kunnolla. Sitten otettiin ekoja hyppyjä, Rommi oli aika kiva ukko, ei tuijotellut tai mitään (se on Rommille tyypillistä). Mentiin siis samaa tehtävää kun viikonlopun Riikan valkoissa. Sitten tultiin sitä okser-portti linjaa molemmista suunnista ja AI ETTÄ kun se vatupassin portti oli kamala ihan jokaikisen hevosen mielestä! Mutta Rommi ja Jantar vei voiton, hyppäsin sen kerran paikaltaan, kun Rommi kielsi ensin, sitten käynnistä, sitten ravista ja vau lopulta jopa laukasta. Oli se niin kamala! Sitten mentiin rata enka n. 70 cm ja sitten 90 cm korkeudella, molemmat radat meni tosi hyvin! Laitan videon sitten kun käyn kotona, eli jos luet tämän postauksen ja täällä on jo videoita ja kuvia, olen päivittänyt tämän jo! :))

Videot on kaikki liian pitkiä tyhmälle Bloggerille! :D

Tunnin jälkeen huuhtelin Rommia, koska isolle miehelle tuli kova hiki ja laitoin jalkoihin superlinimenttiä. Sitten kuivatusloimia niskaan ja karsinaan syömään. Jaoin vanhalle tallille heinät ja laitoin nyt sen rakkaan Pennyn valmiiksi ja lähdin ratsastamaan 'vain' kuusi tuntia alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin.
Menin Pennyllä perus koulua, aika paljon laukkaa, koska tuntui aika jäykältä, mutta vertyi kuitenkin hyvin. Vastalaukkoja, vaihtoja, pohkeenväistöjä, taivutuksia eli toisinsanoen kaikkea irroittavaa. Penny tuntui myös vähän väsyneeltä ja itseäkin väsytti, kello 21.45, joten menin pitkät loppuravit ja käynnit. Tella oli ratsastamassa Aadalla yhtäaikaa. Tallilla hoidin Pennyn yökuntoon, loimitukset ja ruokinnat sekä jalkojen hoito. Oikea jalka on jo täysin parantunut *kop kop*, vasemmassa vielä rupia, hoitoa hoitoa... :D
Peepee ja Aada :)


Tiistai 8.11.2011

Päätin jo maanantai iltana, että huomenna en ratsasta yhtäkään hevosta tai ponia, vaan pidän vapaapäivän! Viimeksi olin kokopäivän ratsastamatta.... En edes muista! Joo mutta tiistaina en ratsastanut, ellei lasketa sitä, että alkukävelin Pariisia äitille.

Menin aamulla kouluun yhdeksi tunniksi, sitten isä tulee hakemaan ja vie Joensuuhun Team:ille, kampaamo siis, ja äiti on jo siellä, sit miulle laitetaan väriä päähän ja sellanen metallinpoisto. Ai että rakastan sitä kun joku laittaa hiuksia! Sitten mentiin syömään Hyve & Paheeseen wokkia, se oli ihanaa myöskin, sit otin vielä Spice icelta jäätelön ja suunnattiin kohti Joensuun Ravi- ja Ratsastusvarustetta, josta ostettiin pinteleitä, ruokaa hevosille ja kannukset miulle, koska äiti katkaisi entiset! Sitten vielä Prismaan ruokaostoksille ja siitä home sweet home'en, meni yhteensä joku 4-5 tuntia, mutta oli kiva käydä välillä muuallakin kun koulussa tai tallilla. Mutta sit sinne tallille laittaa heppoja, perusjuttuja koko päivä. Illalla laitoin sen Pariisin äitille ja kävelin sen maneesille. Sit tein molemmat iltatallit (yksäritalli ja vanhatalli) ja menin kotiin. Kiva oli välillä olla ratsastamatta, vaikka sekään ei haittaa et jokapäivä on joku heppa joka liikuttaa. :)


Sit niitä kuvia tulee myöhemmin ja se tallipostaus erikseen, nyt Yhteiskuntaopin tunnille, talousoppia.... Jesh!

6.11.2011

14. Sunnuntain seikkailuita

Tallipostaus huomenna, koska pimeä yllätti tänään :/ Mutta huomenna heti aamutallin jälkeen otan kuvia!

Ja huomaa uusi kysely! Äänestä! :)

Tänään menin jälleen vanhalle tallille, nyt vain vasta seitsemän jälkeen. Taas kerran perushommia, Penny oli aika hermostunut aamulla ja meinas taas survoutua puolen metrin raosta ulos. Onneksi ei kuitenkaan kerinnyt. En kerinny siivota ihan kaikkia karsinoita, menin kymmeneltä syömään ja sitten otin Pariisin ja Pennyn sisälle. Anni harjasi Pennyä ja mie Pariisia äitille, molemmat ihan samanlaisia häsliä, mutta kivoja heppoja.


Äiti tuli laittamaan Pariisin itse loppuun ja mie laitoin Pennyn loppuun, samat varusteet kun eilenkin. Mentiin taas ajoissa maneesille. Esteitä ei ollu kovin paljon, mutta silti mentiin rataa. Tehtävä oli kiva, ei helppo mutta ei vaikeakaan, sopiva. Meillä on niin iso maneesi että senkin takia näyttää että esteitä on tosi vähän. Alettiin alkuverkkaamaan itsenäisesti, sitten tultiin muutaman kerran ravipuomeja molempiin suuntiin, sekä perusistunnassa että kevyessä istunnassa - ai, pohkeet! Pari tosi lyhyttä videota alkuverryttelyistä :)


Sitten näitten jälkeen nostettiin puomien tilalle pysty, molemmilla puolilla oli kuitenkin maapuomit n. 3m päässä pystystä. Penny pelkäsi ihan kamalasti esteen vieressä seisovia ihmisiä, niinkuin aina, mutta nyt jotenkin tosipaljon. En sit tiiä onko joku tapahtuma entisessä elämässä aiheuttanu ne pelot... Joo mutta kuitenkin sujui hyvin, sain sisäpohkeen läpi paremmin vasempaan suuntaan kun oikeaan, mikä tietää taas sileällä siihen huomiota. Alkuverkan jälkeen mentiin muutaman kerran pitkän sivun okseri -
porttipysty linjaa, jonne väliin kuusi laukkaa, sain kuitenkin parempia paikkoja reilummassa laukassa, joten tulin parin kerran jälkeen viidellä laukalla, joka toimi paremmin!  

                                      


Tätä linjaa rumppailtiin tämän kokoisena n.70-80 cm monta kertaa, niin että oli sujuvaa ja molempiin suuntiin, sitten alettiin menemään ekaa rataa, joka oli just joku 80 cm kaikille. Se rata menikin ihan hyvin, siihen tulin jo sen viisi laukkaa ja se oli sujuvampi, lävistäjäpystylle vähän liian kovaa ja pitkänä niin se tippui, mutta toisaalta  tuntuu et Penny nostaa jalkoja paremmin isommilla... Sarjan A-osalle aika surkee paikka, mutta kuitenkin ihan hyvä rata omasta mielestä!:) 

 
Ton radan jälkeen tultiin vielä kerran isompana sama rata, mie tulin metrin korkusena, sarja ja lävistäjä oli ehkä reilumpia, siitä on videoo vain kaks ekaa estettä, kun akku loppui. Vika rata meni parhaiten, hyvät paikat ja hyvä tempo, silloin kun oli. Sit kun ei ollu niin tuli kielto mm. lävistäjäpystylle, koska jälleen kerran jätin sen yksin, siis en vaatinut tarpeeksi, sama sarjalle. No tulin sitten vielä lävistäjää - sarja, meni superhyvin! Jäi oikein mukava fiilis ensi viikonlopun kisoihin, kunhan se kuuluisa rimakauhu ei yllätä... :D

Valmennuksen jälkeen kävin ruokkimassa hevoset laitumella ja menin maneesille katsomaan sen toisen ryhmän hyppyjä. Sitten raivattiin kaikki esteet pois kouluvalmennuksia (Paken) varten. Äiti sovitti Nennan hepalle, Zipolle satuloita, ja sieltä melkein löytyi yksi ihana Prestige, mutta oli vähän liian kapea. Huomenna käyvät vaihtamassa. Sitten menin siivoamaan tallin loppuun ja haettiin Annin kanssa hepat sisälle. Menin sisälle, varmaan elämän ekat kolme tuntia ilman kiirettä minnekkään keskellä päivää! :D Ei oikeesti, mut viimeaikoina on kyllä tekemistä riittäny! 

Iltaheinillä, Kaisan nyppimä harja näkyy tässä,
niin siisti, ite en kyllä osaa noin hyvin ja nopeesti,
mitä Kaisa tekee, eikä se käytä koskaan saksia!

Lara
Lane järkyttyi ;o


Sit myöhemmin vielä iltatallia ja Pennyn jalkojen hoitoa. Kawa on kasvattanu kymmenen sentin mittaisen talvikarvan ja Belle kasvattaa mahaa. Mutta ei se mitään. :)


Pomppufiilis

Tänään pompittiin, Penny oli tosi hieno!:)
Alempana lisää videoita!

Nyt jätän suosiolla torstain ja perjantain välistä, muuten lykkääntyy jokainen postaus! Torstaina menin kentällä puomeja ja pikkuristikkoa, ihan vain hyvän hyppyfiiliksen saamiseksi. Se onnistui hyvin, Penny tykkäs ja jätin sellaseen "Jeejee mennään" -fiilikseen. Sitten oli iltatalleja ja perushommia, ei kummempia.
Samoin perjantaina perusjuttuja, menin koulutunnilla Pennyllä, kuolaimettomilla suitsilla. En hackamorella vaan kuolaimettomalla. Lisään kuvan huomenna. Penny oli kiva, puolierot kääntyi päinvastoin, kuulema muillakin kuolaimettomien käyttäjillä.




Tänään, lauantaina menin aamulla kuudelta talliin, olin yksin vanhalla. Ruokin ja loimitin hepat ja vein ne ulos. Tallin siivous ja pellettien lisäys, perushommia. Tallista tuli ihanan raikas ja siisti uusien pellettien ansiosta!
Karsina, jossa pellettiä pohjalla, ja tosi kakkainen takaseinä :D

Olkipellettejä, käytän näitä kissan hiekkalaatikossaki btw. :)
Ja ei ole ruokaa vaikka siltä näyttääkin.
Sitten menin syömään ja sen aikana tytöt haki heppoja sisälle, Vili karkasi (Ylläripylläri) ja jahtailin sitä aikani kala-altailla, mutta kyllä se antoi kiinni. Harjailtiin heppoja pitkin päivää ja purettiin, siinä ohessa pesin kaikki Pennyn varusteet ja ponien varusteita ja kaikkien päitset. Kivempi mennä valkkaankin puhtailla varusteilla, ja kun rasvaa saappaat ja satulaa, saa kunnon pidon! :) (Älkkee valittako, oon aina rasvannu satulan ja ei oo menny miksikään.) :D

Tuntien jälkeen ruokin hepat, päiväruuat siis. Käytiin laittamassa maneesille puomit ja tolpat valmiiksi. Rupesin laittamaan Pennyä valmiiksi. Sillä on nyt siis hokkikengät, joten varustukseen kuuluu normaalin lisäksi putsit etusiin. Mentiin maneesille jo verkkailemaan vähän ennen valkan alkua.
Rrrravistus :)
Tänään oli siis Riikka Lehtosen estevalmennukset, sellainen tekniikkapäivä, vaikka tehtävät ei niin teknisiä olleetkaan kuin viime viikonloppuna. Minulla on kaikista miun ja Pennyn suorituksista video, kiitos Jennan! Valmennus meni mielestäni oikein kivasti, mitä nyt kerran tulin sarjalle ihan mummomummo laukkaa, mutta kaikki muut tehtävät meni hyvin, toivottavasti huomennakin!
Alkuun mentiin "lamppurivin alla" suoraan, hevosen piti olla suora vaikka sitä aseteltiin. Laukassa sama, jokatoinen kerta koottua laukkaa ja jokatoinen kerta pidempää laukkaa. Taas se poikitus laukassa..... Mutta suoristui kuitenkin kun rumpattiin. Sitten päädyn innareita ja muuta mukavaa, sen saatte kuitenkin katsoa videoilta postauksen lopusta, vaikka ihan kaikkia videoita en laittanutkaan tähän, koska latautumista olisin saanut odotella koko yön. 


Mentiin siis kolmen esteen kaarella olevaa suhteutettua linjaa, sarjaa ja innareita. Kaikki tehtävät sujui tosi hyvin, lopuksi hypättiin minun ja Pennyn tähän asti isoin este 120 cm, ylhäällä video kyseisen esteen hypystä. Sehän on sarjalla mutta kuitenkin, meinasi kyllä rimakauhu iskeä! :D

Valmennuksen jälkeen hoidin Pennyn yhdessä Jennan kanssa. Linimenttiä jalkoihin ja Betadine -haude, vasempaan takajalkaan. (ruvet on irronnut ja vuotaa vähän märkää) Sitten takaisin maneesille katsomaan toista ryhmää ja auttelemaan puomien nostossa ja siivoamaan kakkoja. Sen valkan jälkeen tein vielä iltatallin ja vaihdoin Pennyn kuivausloimen talliloimeksi.

Linimentistä siniset kintut ja vasemman jalan haude.

Iltapalaa kiitos.



Aina kun se on rentona, sen korvat lörpättää sivuilla,
kunnon peura!

Alkuverkasta, innareita.
Sama, toinen suunta.     
Kolmen esteen suht. linja.




Vielä pari kisukuvaa :)
Minä olen se, joka vaanii sänkysi alla >:D
Mutta olen myös umpisöpö!<3
Kuka ei kuulu joukkoon?:D

2.11.2011

12. Mielipiteitä talutuksista ja muusta


Tuhkimo:)
Tänään menin aamulla talliin hommiin, Kaisa laittoi hepat pihalle, mentiin siis vähän myöhemmin, vasta kahdeksalta. Siivottiin karsinoita yhdeksään asti ja kävin hakemassa Siirin sisälle talutusratsastusta varten. Talutin Siirillä ns. terapiatalutusta (Jotkut yrittävät saada ratsastusterapiaan tukea KELAlta, mutta eivät saa ja tulevat yleensä meille ratsastamaan, jos ovat koittaneet hakea tähän lähistölle mm. Jaana Ratamaalle, tai sitten ihan muuten vaan.) eli ratsastaja menee ihan käyntiä hevosen kanssa ja avustaja on mukana koko ajan.

Talutus meni ihan kivasti, avustaja kyseli minun mielipidettä tälläisistä erityistalutuksista. Olen sitä mieltä, ja aina olen ollutkin, että niissä ei ole mitään pahaa. Monet erityislapset ja -talutettavat ovat niin iloisia ja rentoja hevosen selässä, että heitä on todella kiva taluttaa. Perustelin sitten mielipidettäni monelta kannalta ja juteltiin monia asioita niin ratsastajan kuin avustajankin kanssa. Yhteensä talutus kesti puolituntia.

Talli siivottiin loppuun ja hepat kävin ruokkimassa, sitten menin sisälle syömään - ja kuten FB'stä jotkut luitte, nukahdin olohuoneen lattialle. Sohva oli liian lyhyt, mutta ei ollut tarkoitus kuitenkaan nukkua vaan lukea uusinta Hevoset ja Ratsastus - lehteä. Kuitenkin kävi niin että nukahdin sen jälkeen kun äiti lähti jo takaisin tallille. :D

Antti kävi tänään kengittämässä Rommin, Schumin ja Pariisin. Huomenna Väiski, Belle, Lara ja Penny, sitten perjantaina vielä loppuja. Kohta on kaikilla jo hokit alla, ettei käy kuten viimevuonna ja hepat joudu olemaan sisällä kun lumet tuli niin äkkiä. Laitoin Pennyn valmiiksi päivätuntia varten ja Kaisa nyppi sen harjan, siitä tuli taas siisti ratsu! Siinä tuli vähän kiire ja kummasteltiin turparemmiä, joka ei oikeen  mene kohilleen, huomenna katsotaan Pennylle uudet suitset.

Koulutunti oli siis kyseessä ja Satu piti sen. Alkuun mentiin isolla ympyrällä asettaen sekä sisään, että ulospäin. Välillä ihan tikkusuoralla hevosella. Molempiin suuntiin näitä ja sitten toiseen suuntaan otettiin isolla ympyrällä myöskin käyntiinsiirtymisiä aina pituushalkaisijan kohdalle. Penny oli tosikiva, vaikka välillä meni herne nenään ja tammailu päälle. Sitten tehtiin samoja taivutuksia ja asetuksia laukassa, siinä Penny jo pyöristyi tosi kivasti, ainut vain että se kuumuu aika paljon kun kaikkialla ympärilläkin laukkaa toisia hevosia. Kunhan hepat alkoi olla rentoja ja kuuliaisia, mentiin vielä taivuttelutehtävää, niin, että tultiin pitkällesivulle käynnissä, voltti, sulkutaivutus melkein kulmaan, takaosakäännös, käyntiä toiselle pitkällesivulle ja vastalaukan nosto suoralle uralle. Penny toimi jälleen ihan hyvin, vaikkakin jos alkutunnista herne oli nokassa niin nyt oli koko palko... Kuitenkin yllättävän hyvin teki tamma kaikki hommat ja laukat nousi ilman ylimääräisiä pomppimisia. Hieno heppa! Loppukäynnit käytiin maastossa. Pennylle tuli tunnilla kamala hiki (ilma +10 marraskuussa!!!) joten heitin sen selkään vain kuivatusloimen ja annoin päiväruuat. 

Vielä oli toinen talutustunti, tälläkertaa Bellellä. Bellen ratsastaja myös kuuluu näihin erityisempiin, mentiin maneesissa ja avustaja katseli ovelta, Bellen kanssa vain käyntiä. Samalla Nina hyppäsi Röllillä ja katselin sitä, Nina meni metrin rataa ja se ei näyttänyt kuitenkaan isolta. Ehkä alan jo tottua isompiin, toivottavasti niin ei jännitä kisoissa mennä metriä niin paljon! :) Tallilla purin Bellen ja lähdin vaihtamaan vaatteita autokoulun teoriatuntia varten. Teoriatunnilla tuli puheeksi jotenkin hevosen ohittaminen ja joskus joku on sanonut että hevonen ohitetaan niin, että annetaan merkki väläyttämällä pitkiä, vilkuttamalla tai töötillä. Hei haloo ihmiset, järki hoi? Onneksi Riku ope kuitenkin tiesi, ettei näin tehdä, vaan hevonen ohitetaan tosi rauhallisella vauhilla ilman mitään väläyttelyitä. :)

Teorioiden jälkeen menin vielä tallille ja harjasin Pennyn kuivuneet hiet ja vaihdoin talliloimen päälle. Aikomuksena oli pestä sen ja ponien suojat, mutta suunnittelin peseväni kaikki varusteet sunnuntaina. Kävin siis hetken katsomassa Paken valkkaa maneesilla, kerkesin nähdä jopa loppuverkan, ja jaoin vielä väkirehut vanhalle. Kävin viimeisenä rapsuttelemassa pikku Kawaa, sillä aijon ratsastaa huomenna! :)

Kohta tulee talvi ja pakkaset, hhhrrr...
Kawa lumikylvyn jälkeen. :)

Tallin kulmalta otettu kuva, mylly ja jäätynyt lampi.
Melko talvista ;) Melkeen ikävä jo lunta kun kattoo tätä kuvaa!
Kylmä!

11. Onnenpotkuja

Tiistai 1.11.

Anteeksipyyntö postauksen huonolaatuisista kuvista ja myöhästymisestä, mutta ainut kuvausväline oli kännykkä ja aika loppui kesken jälleen kerran. Viikonlopun valkasta oli valitettavasti vain kolme sellaista kuvaa, joista sai jotain selvää... Mutta kuitenkin! Kiitos Ellulle ;)
Verkkahyppyjä ja alun kolmen linjaa.





Kuvaa sinänsä voisi pitää epäonnistuneena, mutta
kuitenkin se oli niin hieno että sen tänne laitan :)
Kiitos Ellulle kuvista!



Aamulla lähdin kouluun ihan normaaliaikaan ja tulin sielä vähän kahden jälkeen. Ekana tyhjennettiin lantala, ah, se kaikista ihanin homma. Sitä ei voi edes kuvitella jos sitä ei ole itse kokenut. Palanut ja käynyt lanta, se höyryää sellaista valkeaa ammonjakkikaasua joka haisee ja kirvelee ja HYI! Onneksi on olemassa traktori... :) Kuitenkin otin kuvan kun kukaan ei uskoisi miten paljon se kaasuaa. Joku päivä muuten olen itse traktorin ratissa, varokaa siis kaikki tallilla ;)


En voi syyttää kameraa, tuollainen kaasupilvi oli oikeasti kun sitä
tyhjennettiin. Vasemmalla lantalan ylätälliin vievät raput ja edessä
traktorin kauha, Satu vilkuttaa takana. :) kuva otettu n. 7m päästä Satusta.
Hyvää hengityshoitoa kaikille astmaatikoille, tervetuloa! :)




Lantalan tyhjennyksen jälkeen yksäreitä sisälle, Rölli olisi halunnut jyräillä metikköön, mutta pistin sen aikeille kuitenkin stopit. Kaikki olikin sisällä yllättävän nopeasti. Sitten vanhalle laittamaan heppoja tunneille. Pennyllä oli vapaapäivä, niin sai olla pitkään ulkona. Kävin ottamassa siitä kuvan tarhailemassa, siitä tuli ihan jees, paitsi silmät kiiltelee.



Satun ollessa tunnilla, satun poika Aleksi 6v. oli miun kanssa tallilla. Aleksi antoi kaikille tallilla oleville kokoajan onnenpotkuja, siitä päivän otsikko. Toivotaan että onnenpotkut toimii! :) Sitten kun kaikki hepat alkoi olla laitettu, aijoin mennä ratsastamaan Väiskillä kentälle. Väiski oli kuitenkin pitkällään ja en halunnut vielä nostattaa sitä, joten menin eka Lanella.
 
Väpätin nukkumassa, tosi pimeä kuva, mutta kyllä selvän saa! :)







Lane olikin järjestänyt harjaamista ja paljon. Kuitenkin sain sen puhtaaksi ja kävin laittamassa kentälle valot päälle. Siellä oli valmiina jo jonkun jäljiltä kaksi puomia suurella ympyrällä, menin niitä pari kertaa käynnissä ja kiertelin kenttää, että kaikki töllöteltävät töllötetään nyt eikä sitten kun tehdään hommia. Sitten otin ravia vähän ympyröillä ja volteilla, kulmiin en mennyt ollenkaan. Kokoajan ympyröitä. Sitten kun tuntui vertyneeltä laukkailin hieman, Lanelle laukka on aina ollut se paras askellaji, jossa se rentoutuu hyvin. Niin myös tänään. Menin aika pitkillä ohjilla laukkaa. Sitten otin lähestymisharjoituksia puomeille, etäisyys piti saada aina hyväksi. Mielestäni meni hyvin, Lane tykkäs tosipaljon. Lanen ratsastuksella ideana oli vain sen liikutus, ei siis mitään kummempia treenejä. Loppuverkan jälkeen Lane talliin ja loimi niskaan. Iltatallin tekoa Nennan ja Jennan kanssa, sitten Väiskin laittoa, se oli jopa herännyt!

Väiskin ratsastin samalla idealla kun Lanen, eli rauhallisen rennon letkeästi. Taivutellen ja ympyröillä pääsääntöisesti, jätin vain puomit kokonaan pois, eli en mennyt niitä ollenkaan. Väiski oli ihan mielettömän kivalla tuulella, ei yhtään pukkia tai kiukutteluita. Se saikin sitten ison kiitoksen ja pitkät loppukäynnit samalla kun sammuttelin valoja ympäri Kantelesärkän maita. Tallilla vielä Väiskille ruuat ja Pennyn jalkojen hoito ja sitten vihdoin kotiin. Kello ei ollutkaan kuin 22.15... ;)

Laitan vielä tähän ne ennenjulkaisemattomat näyttelykuvat mitä joskus lupailin, kaikki kuvat on ottanut Heidi Lahtinen/SUORAKKA:
Kawan ravin esittelyä
Väiskin ravin esittelyä, liitokavio ;)
Idiootti ilme, mutta poni on suloinen,
sen käkkärät johtuu avatuista leteistä :)

1.11.2011

10. Kivoja heppoja ja opiskelua

Maanantai 31.10.


Kymmenes postaus on täällä! Ajattelin tehdä jotain erikoisempaa päivän kuulumisten lisäksi, ja otin mukaan tähän myös sen Annilta saamani haasteen. Tallipostaus tulossa piakkoin, kunhan saan tarvittavat kuvat:) Tämä postaus käsittelee siis maanantaita.


Tänään minulla oli vain yksi tunti koulua, äiti tuli hakemaan kotiin. Käytiin kontiolahden Rosalindassa syömässä aurajuustopiiraat ja kaupan kautta kotiin. Kotona tulee puhelu, että minun kännykkä on löytynyt Rosiksen pöydästä. Ou jee! No haen sen huomenna.


Menin tallille ja laitoin Pennyn valmiiksi, koulusatulalla koulua tänään. Menin pitkät alkukäynnit maastossa, varmaankin 2 km lenkin. Penny tykkäsi todella paljon vaikka tuulikin niin kovaa, meillä olikin viltti pepulla. Se olisi halunnut ravailla ja laukkailla, pitää mennä joku päivä maastoon! Sitten maneesiin ja alettiin vääntämään ja kääntämään sitä koulua. Penny oli hyvä, ei yhtään jumissa tai mitään eilisen jälkeen. Menin aika palauttavasti kaikkia taivutuksia ja vähän väistöja, laukassa kääntelin kiemuroita ja sen semmoisia. Pitkien loppuravien jälkeen menin melkein yhtäpitkän lenkin maastossa loppukäyntejä, mutta pyrin pysymään metsässä tuulelta suojassa, koska Pennylle tuli hiki ratsastaessa. Hoidin sen jalat tallilla ja annoin päiväruuat ja heinät olikin karsinassa valmiina. Sitten laitoin Satun kanssa hepat, tai oikeastaan kerkesin harjaamaan vain Petterin. Kävin syömässä ja vaihtamassa vaatteet ja lähdin autokoulun teoriatunnille Lehmoon.

Kun tulin kotiin, menin takaisin tallille ja nyt laitoin Väiskin valmiiksi yhdessä Nennan pikkusiskon Jennan kanssa. Väiskillä oli tarkoitus hypätä Millan kanssa, koska olin missannut äitin estevalkkatunnin autokoulun takia. Menin maneesille ja Milla sanoi, että suunnitelmissa oli pieni muutos ja Milla ei hypännyt. Itse menin alkuverkkailun jälkeen kuitenkin pitkää puomisarjaa, jossa 4.9 m välein puomeja, kootussa laukassa niihin väleihin. Sitten lävistäjällä olevaa ristikkoa muutaman kerran ja vielä sellaista ristikkosarjaa. En hypännyt sen isompia, koska inhoan hyppäämistä ilman opettajaa tai jotakuta kuka neuvoo. Menin vielä Väiskillä koulua ja se alkoi toimia tosi hyvin, superponi! Sitten loppuverkan ja tosipitkien loppukäyntien jälkeen vein Väiskin talliin ja annoin ruuat ja loimitin sellaisella punaisella fleecellä, kunnon tonttuponi. :D



Aika huono kuva, mutta kuitenkin, otettu kesällä 2011
Ja kuvassahan esiintyy Jasu ja Väiski. Taaempana Satu M-G ja Allu. :)
kuvan otti Sanni H.

Vähän parempi kuva, koivukummun kisat kesällä 2011,
eka 80 cm kisoissa Väiskillä.
Kuvaajana Maria Purmonen "Marpu" olen kysynyt luvan :)
Juup eli sellainen päivä etten kamalasti kerennyt tekemään muuta kuin ratsastelemaan hepat, joilla tarvitsi mennä. Onneksi Satu oli iltavuorossa. Ensi kisoihin ilmoittauduin itse Pennyllä 90 ja 100 cm. Molemmat ponipojat sai myös kuskin kisoihin, Jenna menee Kawalla 60 ja 70 cm. Anni Väiskillä 60 cm.


Sitten siihen haasteeseen:


1. Kiitä tunnustuksen antajaa : Kiitos Annille! Annin, ponien hoitajan blogiin klikkaamalla tätä.
2. Anna tunnustus viidelle bloggaajalle :  Tella, Alisa, Ella, Emma ja Camilla.
3. Ilmoita näille viidelle tunnustuksesta.
4. kerro 8 satunnaista asiaa itsestäsi.


1. En käy koulua kovin ahkerasti, mutta silti olen ihmeen hyvin selvinnyt. Keskiarvo yläasteen jälkeen oli 7 ja nyt se on 8. Kielet ei mene hyvin, reaalit menee hyvin. Matikka ja äikkä jää siihen välille. En ole koskaan osannut aloittaa kokeisiin lukemista ajoissa, en myöskään YO-kokeisiin. Ajatus ja aikomus kyllä oli lukea, mutta se jäi. Kuitenkin molemmat kirjoittamani aineet (Biologia ja Terveystieto) lähtivät M'nä eli keskimäärin 8 arvosanalla.


2. Aijon ihan oikeasti jäädä ensivuonna kotiin treenaamaan ja kilpailemaan, sekä tekemään töitä. Kirjoitan vielä ensi syksynä pari YO ainetta, joten koulua kuitenkin vähän käyn. Muista tulevaisuuden suunnitelmista minulla ei ole hajuakaan ja se alkaa pikkuhiljaa kammottamaan. Kuitenkin varmaan hevosalaa, tai sitten ihan jotain muuta. Kuitenkaan ei missään nimessä istuma- tai sisätyötä. Paitsi kokin ammatti olisi ihan kiva. :)


3. Olen välillä tositosi tarkka satuloimisesta, enkä luota edes itseeni että se satula olisi paikoillaan. Tämä on todella rasittavaa, joskus saatan satuloida hevosta 5 minuuttia, kuitenkin pyrin pääsemään tästä eroon :D


4. Parasta motivaatiota minulle ratsastuksen suhteen on se, että treenissä joko onnistuu todella hyvin tai sitten kaikki menee mönkään. Keskitason - ihan jees - fiilikset ei motivoi niin paljon. Iloinen hevonen ja ratsastaja on ihanaa katseltavaa ja koettavaa!:) Myös taitavien ja kauniisti ratsastavien ratsukoiden suorituksia katsomalla motivaatio kohoaa. Siksi haluankin päästä katsomaan HIHS'iä ensi vuonna!




Klik, kuva täältä.


5. Lempivärini on.... En tiedä sitä. Koitan juuri pähkäillä niitten uusien jalustimien väriä, kuitenkin olen miettinyt punaista, kultaista ja sinistä. Punainen olisi ihana väri, satulahuopia ja korvahuppuja saa jonkun verran ja punainen sopii monen värisille hevosille. Sininenkin olisi íhana, melkein kaikissa satulahuovissa ja malleissa on tummansininen väri, siihen siis löytyisi sävysävyyn -tavaroita. Mutta siniset on niin monella ratsastajalla. Myös meidän tallilla Tellalla on siniset jalkkarit :) Ja kultaiset olisi niin ihanat ja kivat, mutta kaikkien solkien ja kuolaimien tulisi olla myös kultaiset, Muutenhan kultainen sopii mihin tahansa väriin. Eikö olekin suuri ongelma minulla ;) Älkää ottako liian vakavasti, ei se ole minunkaan elämän suurin ongelma että minkä väriset jalkkarit ostan, mutta en tiedä silti. Auttakkee! ;)

6. Koulun kirjoilla olen kasvissyöjä, mutta oikeasti voin syödä ihan mitä tahansa ruokaa. Koulussa en halua syödä kaikkia liharuokia, ja katsoin helpoimmaksi olla kokonaan kasvissyöjä, koska siihen pääseminen sisälsi vain terveydenhoitajan kanssa keskustelua ja vanhempien allekirjoituksen. Tämän päätin jo ylä-asteella kahdeksannella luokalla. En siis kuitenkaan ole kasvissyöjä.

7. Olen aina ollut tosi pieni, nyt en tiedä minkä pituinen, mutta kuitenkin pieni. Melkein kukaan uusi ihminen ei koskaan usko minua ikäisekseni, mutta ihan oikeasti olen syntynyt v. 1993. Olen kokenut pienikokoisuuteni eduksi, jos en kamalasti enää kasva, voin ratsastaa aina poneilla :)

8. Viimeistä viedään... Minulla on maailman paras (ja samalla ärsyttävin) pikkuveli Oskari. Oskari on minua kymmenen vuotta nuorempi, mutta vain päätä lyhyempi. Oskari osaa olla ihana ja huippu, mutta myös saa minut raivostumaan välillä. Oskari ratsastaa vain harvoin, mutta silloin aina Belleponilla.

+. Miulla oli vielä jotain mielessä, mutta nyt en keksi että mitä :D Lisään sen sitten muokkaamalla tänne, ja se liittyi johonkin kolmesta viimeisestä kohdasta.


Daalia rist. ponitamma.

Eli vihdoin ja viimein jatkan tätä "menneet hevoset" -teemaa. Aikaisemman postauksen aikaisemmista hevosista voit lukea, kun selaat sen jostain tuolta alempaa. :)


Muistikuvat Daaliasta ei ole vahvimpia, siispä kerron melko "hataraa" tietoa. Daalia oli meillä melko monta vuotta, se oli puoliksi äitin ja puoliksi Saara Myllerin omistuksessa. Kuitenkin se oli niin kiltti ja ihana, että minä menin sillä välillä tunneilla. Daalialla menin samoihin aikoihin kun Hemmaus oli meillä, kuitenkin kun sain "oman" hepan, niin en käynyt enää Daalian kanssa niin paljon tunneilla. Daalia oli aika laiska, mutta tarpeeksi vaativa ratsastaja sai sen kyllä liikkumaan ihan hyvin. Hyppäsin Daalialla elämäni ensimmäisiä esteitä (Huom, Hemmauksella hyppäsin ekan esteen, Daalialla sen jälkeen.) tunneilla ja se oli kivaa. Paperivalokuvia on paljon siltä ajalta kun menin Daalialla, niitä pitäisi saada lisättyä tänne vaikkapa skannerin avulla... Kerran tunnilla Daalia pysähtyi ja hyppäsi minun mielestä oudon hypyn, melkein paikoiltaan, taisin tippua sen selästä. Sen jälkeen en uskaltanut hypätä esteitä ollenkaan puoleen vuoteen, ja seuraavat esteet hyppäsinkin Belleponin kanssa. Daalia lähti meiltä korkean ikänsa ja Saaran kasvamisen vuoksi, sen jälkeen se on ollut kisaponina, ainakin sukupostissa on kuvia aluekisoista. Muuta en ponin nykyisestä elämästä tiedä, toivottavasti Dallu voi hyvin! :) Daalia kuitenkin oli myöskin rakas ja jäi mieleen kivana ponina, vaikken sillä mennytkään niin paljon kuin esim. Bellellä. Minulla on ukin kuvaama VHS-video jossa ratsastan Daalialla, laittaisin sen tänne jos se vain olisi mahdollista. :)