Mietin eka että teen kaks eri postausta, molemmille päiville omansa, mutta kuitenkin päädyin tekemään yhden yhteisen postauksen sunnuntaille ja maanantaille.
Sunnuntaina, Joulupäivänä olin taas aamutallissa vanhalla. Mentiin 7 ja vietiin hepat ulos, sit mentiin nukkumaan, koska väsytti ja väsytti, eikä onneks ollu kiire. Sitten heräsin 12 ja menin syömään, Nenna ja Ella tuli käymään, en ollu nähny Ellaa pitkään aikaan ja olin ihan unessa ja pimpelipom, joten hetki meni tajutessa et se ihan oikeesti oli Ella! No sit menin talliin, äiti siellä olikin jo pari karsinaa siivonnu ootellessa minnuu.
Tallin siivouksen jälkeen käytiin syömässä ja otettiin sitten kaikki hepat sisälle. Tulin siitä sitten kotiin ja tein jotain juttuja mm. kirjotin sen lahjapostauksen, joka on tätä edeltävä postaus. Sitten illalla menin hoitamaan Pennyä, sillä alkaa jo lomailu tulemaan korvista ulos, joten menin ratsastelemaan maastoon, pimeällä, yksin ja ilman satulaa... Ei kaikista järkevintä, mutta Penny oli tositosi järkevästi, vaikka oiskin halunnu kokoajan ravata tai laukata. Me käveltiin n. 4 kilometriä ja sitten vein sen hööbän talliin. Annoin iltaruuat ja pari porkkanaa. Ja muuten sain tallin pikkujouluista lahjaks sellasen heppakirjasen ja sellasen maskottiavaimenperän, taitaa olla virtahepo. Niin se kirja on nyt meitin treenipäiväkirja ja virtahepo roikkuu Pepsin satulatelineessä, söpöä. :)
Virtahepo maskotti :) Tellan keksintö tää maskottijuttu :D |
Karsina on maneesintallin "perällä" eli pienemmissä karsinoissa. Koosta en ole varma muuten kuin että karsinat on yhdeltä sivulta ½ metriä lyhyempiä kun muut tallin karsinat, mahtuu Penny hyvin! :) |
Vähän karsinaa ovelta kuvattuna, neiti iltaruuilla. Ei oo enää mikään vinttikoira mikä oli kun tuli, masua on saanu höppä:) |
Loimitelineitä ovissa, Pennyn sade- ja toppaloimet ovessa ät te taim ;) |
Meillä on tällänen supersöpö liitutaulu, sain sen tätiltä:) |
VÄISKIN VIISAAMPI OLEMUS! Kawasta ei voi ottaa kuvia tallissa sen kamerapelon takia, joten kuvat on väpästä ja lanesta :) |
Poijjaat
|
Juu sitten tämä päivä, eli MAANANTAI, Tapaninpäivä. Taas aamutallia, perusjutut, nyt siivottiin ihan putkeen. Menin kotiin ja olin siinä Oskun kans, syötiin ym. Kävin laittamassa hevosille päiväheinät tarhoihin ja lähin maneesille ratsastamaan Pennyä. Laittelin sen pesarilla, tavarat on helpompi siihen raahata. Sitten menin maneesissa, Penny oli aika PÖPI viiden päivän loman jälkeen. Se siis rokotettiin viime keskiviikkona, menin sillä nyt ekakertaa kunnolla sen jälkeen. Alkuun vähän säikky ja ois kokoajan halunnu ravata tai laukata. Sitten mentiin välillä lujaa eikä ihan keskitytty. Kuitenkin sain sen ihan hyvin toimimaan. Menin 45 min. suht. kevyesti. Sitten purin sen ja laitoin tavarat kasaan ja otin heppoja sisälle. Myöhemmin tulin tekemään vielä iltatallin. Huomenna pääsee ratsastamaan poneilla ja Lanella, ne oli joulupäivät kokonaan lomalla! :)
Aika huonolaatunen kuva, mutta parempaakaan ei maneesissa miun kameralla saa tälläsellä kelillä :) |
Mammuska reenin jälkeen. |
Niin ja hei, sellasta miun piti kirjottaa tänne, et jos joku miettii miksi miun blogi on niin "pennypainotteinen" niin siksi, koska se on tämänhetkinen hevonen, jolla olen treenaamassa ja kisaamassa, sekä ainut hevonen joka on kokonaan vain miun käytössä, eli ei käy tunneilla. Haluisin kuvata muitakin poneja enemmän, mut Kawasta ei voi ottaa kunnolla kuvia ellei halua sille sydäriä ja Belle on 90 % ajasta Kawan kanssa samassa paikassa. :) Mutta tuskin se ketään häiritsee niin paljon
Ilmaskaa jollain tavalla millaisia postauksia haluaisitte, erikoisempia siis. Oon miettiny jotain näitä, osa toteutumassa ja se entisiä heppoja teema on vähän kesken vielä :)
- Tuntiheppapostaus
- yksäripostaus
- varustepostauksia
- ruokintapostaus
- kysymyspostauksia
- kisapäiväpostaus
- talliporukan esittely
- hoitajaesittely
- jotain oman huoneen esittelyitä tms?
- ymym. ideoita vastaanotetaan :D
hyviä on noi sun postaus ideat ! oikein kivoja kaikki (:
VastaaPoistahahaha, toi Väiskin kuva.. :D kaikki noi ideat on kivoja, en osaa valita (:
VastaaPoistaihania nää postaukset :) tee tuntsaripostaus !! :)
VastaaPoistaTuntiheppapostaus on tulossa varmaan heti ekana näistä erikoisemmista :) Sitten vähän tunteen mukaan :D
VastaaPoistatoi talliporukka/hoitajaesittely ois kiva !
VastaaPoistaJep, kaikki on tulossa kyllä jossain vaiheessa :)
VastaaPoista