25.12.2011

Joulupukkii, joulupukkii...

Eli kirjoitan eilisen, aaton juttuja. Mentiin aamulla äitin kans vanhalle tallille, laitettiin hepat ulos ja ruuat niille, siivottiin talli ja mentiin kotiin. Oskun kans katottiin Karvista ja pelattiin pleikalla jotain rottapeliä.
Sitten mentiin pulkkamäkeen ja sen jälkeen menin hoitamaan Pennyn. Annoin sille pari porkkanaa ja omenan, muuten sillä on ruuat puolitettu, ettei vaan tule ähkyä lomaillessa. Otin äitin kanssa KAIKKI hevoset sisälle,  Saara otti Wallun ja Kikun (yksäreitä) jotka järjesti vähän ohjelmaa... Sitten annoin poneille joulupusut ja menin kotiin syömään jouluateriaa.

Kinkkua, lohta, karjalanpiirakoita, munavoita, laatikoita, sienisalaattia, rosollia, kastiketta, salaattia, punaviiniä, limpparia, suklaata ja kaikkea mahtavaa hyvää ihanaa. <3 Söin varmaan kolme annosta ja olin jo ihan poks ja syötiin vielä lisää. Meillä oli siis joulua juhlistamassa Äiti, Heikki (Isäpuoli), Mummi, Tomi-veli ja Oskari-veli. Ruuan jälkeen katottiin telkkua ja odoteltiin joulupukkia tulemaan. Sieltä se sitten tulikin n.18 aikaan, Oskari on 8v. mutta uskoo joulupukkiin edelleen, siksi meillekkin sellainen tilattiin.
Joulupukki & Oskari

C. Mai Mönkkönen
Joulupukki & Belleporo!
Joulupukki jakoi lahjoja kaikille, Oskari tottakai sai isoimman lahjakasan, legoja ja pelejä, karkkia ym. mitä nyt tuollainen 8v. poika yleensäkin saa. Ite sain lahjoja enemmän kun odotin, koska en toivonut mitään muuta kun takkia, jonka kyllä sain. Siksikään en odottanut mitään erikoista, koska se ajokortti tuli maksamaan aika mukavasti! Mutta yllätyinkin mukavasti, sain tosikivoja lahjoja, iso kiitos niistä! :) Ite ostin tänävuonna vaan äitille, isille ja Oskarille, koska olen nyt aika köyhä, mutta ainaki muutamalle kaverille ostan vielä lahjat vähän myöhässä! :)

Mie siis sain lahjaksi:

IHANAN paksun Mountain Horsen untuvatoppatakin,
tää on vieläpä käännettävä, eli toinen puoli tuollainen helmenvaalea
ja toinen musta, paskahommissa musta puoli ja edustustilaisuuksissa beige ;)
Kiitos kuuluu isille! :)
Äitiltä sain tälläsen HUIPUN Kingsland
-hupparin<3


Heikiltä tämmösen hienon valopeilin, sen reunoilla
on nuo valot jotka saa päälle ja pois. Ja siitä ihana että on
johdoton! Ja vieläpä kakspuoleinen.



Ihanan tuntuset BR välikausihanskat, eli pienellä vuorella varustetut.
Huomenna koeajan nää, huiput! :)


Hyrynsalmen mummi, ukki, eno ja tädit oli lähettäneet
postissa ihanan Kalevalan Runoratsu-korun! :)
Sormuksen Irjalta ja Peralta, Irja on isin serkku, eli sukua ja
tosi kiva, entinen naapuri lehmosta! Ja tuo Nomination -koru
on synttärilahja Karikummilta, kaikki täyttöpalat myös, paitsi tuo valkea sydän
jonka sain Nennalta<3
Sitten Irjalta ja Peralta vielä tälläsiä ihania
Enkeli konvehteja:) + muutakin suklaata ja karkkia
valtavasti!!
Sitten ihania villapohjasukkia ja muuta pikkutavaraa,
osa oli myös synttärilahjoja, miulla oli synttärit siis joulukuun alussa.
Huomaathan Tuhkimon tassut kuvassa ? :) 


Tämmösii tänäjouluna! Meen teoriakokeisiin vasta UV jälkeen, niin en joudu kamaliin ruuhkiin ja saan aikaa treenailla. Sitäpaitsi nyt haluun ottaa joululoman ihan rennosti valmennusten ja treenin ja syömisen parissa! :)

Ja niin vielä, saan mummilta ne Jin stirrupit, otin punaset! Ja synttärilahjaks sain maailman ihanimmat tossut ja yöpuvun! :)

Joulupukin käynnin jälkeen tein iltatallin vanhalle ja annoin vähän kuusenoksia hepoille, ponit sai piparia :) Sitten joulusaunaan ja illanvietto jatkui sit kotihommissa.

P.S. oon lähössä tunnin päästä iltatallia tekemään ja ajattelin samalla kuvata maneesilla Pennyn paikkoja ym. Laittakaa erikoispostaustoivomuksia tulemaan! :) Vaikkapa FBssä, siellä on kivempi kommentoida! :) 

EDELLEEN KAIKILLE HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA! MUISTAKAA SYÖDÄ KUNNOLLA ;)

23.12.2011

Joulumaastoilua

Tunnustan heti alkuun, en ottanut uusia kuvia tänään. Kameran akku latautui koko päivän :))

Aamulla heräsin siihen kun Nenna tulee miun huoneeseen, kello on 11 ja ollaan sovittu jo pari viikkoa sitten että mennään maastoon Janinan ja Jennan kanssa. Syön ruuan ja mennään tallille, haen ratsikamat maneesilta ja otan Kawan sisälle. Laittelen sitä tyttöjen kanssa ja sitten lähetään. Alkumaasto menee hyvin, vaikka Kawa vähän pöpeileekin. Nenna on omallansa eli Zipolla, mie Kawalla, Jenna Lanella ja Janina Väiskillä. Pepsiellä oli vapaapäivä rokotustenkin takia :)
Viime kisoista

'Porkkana tänne!'


Ekalla laukkapätkällä Väiski sekoaa ja Janina tippuu -> Zippo sekoaa ja Nenna tippuu... Jee, Lane ja Kawa sekoaa mutta onneks mie ja Jenna kestetään kyydissä. Sit Zippo jo saahaan kiinni ja se karkaa uudelleen. Sitten ne molemmat saadaan kiinni ja mie meen sen Väiskin selkään, kun se on ihan kahjolla tuulella. Janina ottaa Kawan. Jatketaan maastoilua eka käynnissä ja sit ihan normisti. Laukatkin onnistuu, tein pohkeenväistöjä ja taivutteluita siinä ettei Väpätin sekoa. Sitten vaihetaan takasin ponit ja mennään hyppäämään sellasta kaatunutta puuta. Kawa on ihan höpelö. Sitten vaan kotiin ja hepat purkuun.
aikasempia maastoretkiä Pennyneitin kanssa :)
Myykky pentuna :)


Parin tunnin päästä mentiin ottamaan yksärit ja omat sisälle äitin ja Nennan kanssa. Oskun kanssa koristeltiin meidän joulukuusi. Äiti teki riisipuuroa ja kinkku laitettiin LEIVINUUNIIN, tulee parasta! Joulumieli on siis kunnossa, kunhan ei liikaa sotaa saatas Oskun kanssa aikaan... :) Sitten tein Oskarin kanssa iltatallin vanhalle ja yritin siivota huonetta, siis imuroida ja ymym. mut ei siitä tullu mitään. Jepsp tällänen jouluaatonaatto tänään. HYVVÄÄ JOULLUU! <3 lyhyt postaus, ei voi mittään, nyt on muutaki tekemistä ;)

Voihan venähdys!

Mikään ei siis ole venähtänyt, ei, paitsi tää miun kirjoittamattomuus. Mutta kuten sanoin joskus niin aika ei riitä, tai riittäis mut sitten se lähtee nukutuista tunneista pois, mutta nyt kuitenkin otan itteeni niskasta kiinni vähän ja koitan kirjottaa blogia! :) Oon taukoni aikana lukenu kyllä kaikkien kavereitten ja muittenki blogeja ja tehny kaikkee normaalia.

Tässä on tapahtunu paljon kaikkee mahollista, joten kerron sellaset 'kohokohdat'.

Penny asuu nyt maneesin tallilla, koska sieltä lähti joskus marraskuussa kaksi yksäriä pois ja yks paikka jäi vapaaks, jolloin Pennyllä oli mahdollisuus muuttaa sinne.Ite oon sellanen yökyöpeliratsastaja, et oon välillä vielä illallaki 10 jälestä tallilla (mikä on kyllä rasittavaa ihan omasta mielestä myös!) niin elämä helpottuu kun maneesista pääsee suoraan talliin. Kröhöm, en oo ainut iltaratsastelija meidän tallilla ;)) Sitten sitten, miulla oli synttärit ihan joulukuun alussa, joulukuun winter cupit meni, valmennuksia, valmennuksia ja vielä kerran valmennuksia ja tunteja, shoppailua ja leffoja ja kavereita ja pikkujouluja vaikka mitä.... :)

No siiskin Penny muutti maneesille koska Zippo, Pennyn tarhakaveri asui kans siellä ja Zipon omistaja Nenna luonnollisesti viettää tallilla suurimmanosan ajastaan maneesilla. Nenna on miun hyvä ystävä niin voidaan olla tallilla enemmän tekemisissä kun ollaan saman katon alla. Penny kuitenkin alkoi käyttäytyä tosi idiootisti tarhassa, hääti Zippoa kokoajan heiniltä kun halusi itse syödä kaiken, joten ne erotettiin, nyt Pennie on ollu eilisestä asti pyöröaidassa yksin. Pennyn karsinanaapurina asuu Heidin Kiku (Tuli kans samana päivänä kun Penny muutti maneesille.) Penny on kuulema sulattanut Kikun sydämen, sellanen murunen kun on <3 Toisella puolella on Luukas -vuonoheppa. Jeps jeps. Lisäsin paljon kuvia, mutta kone on jumittanut eilisestä asti, kiitos Facebookin timelinen, kun sai koko koneen sekaisin... No jos se siitä, laitan kaikki kuvat huomenna ja kuvaan vielä lisääkin. :)



Kisat meni 90 osalta ihan päin pe*****, kerkesin jo ajatella että metriin en kyllä mene, mutta sinne mentiin. Ja onnistuttiin, voitettiin itsemme, metristä tuli nimittäin puhdas rata! 90 tuli siis kaksi kieltoa, molemmat ihan täysin omia mokia, liian huonoja paikkoja, liian pitkä hevonen ja huono tempo. Mutta korjasin ja Penny 'lämpeni' ja kappas, -metri meni hyvin. Super meenipeeni, se kyllä pelastaa huonommat päivät, niinku kaikki muutki höpöponit. Jenna on menny Kawalla kisoja ja ite oon tuntien ohella sitä ratsastellu ja hoidellu. Se on kyllä pirtsakka ukko nyt, kun on ollu vähän kevyemmällä liikunnalla. Sit muutkin ponit ja hepat on kaikki henkissä ja kunnossa.


Tässä välissä on tainnu olla ainakin kolmet valkat, Riikkoja ja Dominickit. Sit lisäks äitin koulu- ja estetunteja ja Satun koulutunteja. Nää on luonnollisesti menny vaihtelevalla menestyksellä, mutta viimemaanantainen estetunti meni ihan sikahyvin. Ja viimesimmissä Riikan valkoissa Penny oli ihan sikajäykkä oikeelle, mutta sitten avojen ja sulkujen ja pohkeenväistöjen jälkeen sekin on ollut historiaa. Joulun ja uudenvuoden välissä on taas DB valkat, niitä odotellessa!

Ja sit noista synttäreistä, täytin siis 18 v., mutta en ole vielä käynyt inssissä, enkä teoriakokeissa, koska poliisilaitokselle maksettava ajokorttilupamaksu myöhästyi ihan omien viivyttelyiden takia, joten saan sitten mennä varmaan uv jälkeen ajamaan inssiä. Ei sillä, ihan kiva etten jouluruuhkissa sitä ajelisikaan... Ymmärrätte varmaan.:)

Sitten tässä on pari päivää käyty laittamassa rahaa palamaan, jouluostosten merkeissä. Ostin lahjoja vaan Oskarille, Äitille ja Isille ja sain kaikki n.80 e kulutettua, jesh! No ostan vielä pari lahjaa... :) Sit ite saan ne jalkkarit, otin muuten punaset! Ja pari muuta lahjaa, aattona sit lisää siitä. Penny on rokotettu eilen, joten se saa olla maanantaihin asti ihan lomalla, sitten kaksi päivää kevyttä ratsastelua ja sitten onkin jo DB valkat. Uudenvuoden vietosta ei ole vielä mitään tietoa, missä oon ja minne meen.

Tästäpä tuli pitkä ja tylsän kuvaton. Syyttäkää konetta, ei minnuu. Miulla ois kuvia, mutta tää ei lataa niitä, 5 min menee per kuva! Huomenna otan kuvia Pennyn paikoista maneesilla, ratsastuksista ja poneista. Kerron myös meidän tallin pikkujouluista, jotka oli ihan superkivat.:)

Siihen asti Adios! Toivottavasti nyt onnistun pitämään bloggailuni ajan tasalla!

IHANAA JOULUNAIKAA KAIKILLE BLOGINI LUKIJOILLE JA KAIKILLE MUILLEKKIN! :)

22.11.2011

21. Tauko olikin huono ajatus!

Eli en siis vietäkään taukoa, en malta. :D Mutta välttämättä en päivittäin blogia kirjoittele, jos menee myöhään tai on jotain muuta juttua, kuitenkin pyrin aina kirjoittamaan jokapäivän tekemiset ja sen semmoiset. Kuviakin tästä löytyy, vanhoja ja uusia, ei välttämättä liity tekstiin:)

Viimeviikko tiivistetysti: Torstaina olin koulutunnilla Pennyllä, tunti meni tosi kivasti, mentiin aika pitkälti samoja juttuja kun maanantaina, mutta enemmän ihan kouluratsastusta. Ei puomeja eikä vastalaukkoja, vaan pohkeenväistöjä, avoja ym. Tein myös iltatallin yksäripuolelle ja väkirehut vanhalle tallille. Laitoin Pariisin äitille valmiiks ja muitakin tuntiheppoja.


Väpsy<3


Perjantaina jäin kotiin koska koulussa oli yliopisto -päivä, ja miun tulevaisuuden suunnitelmat alkaa olla jo selvillä, niin en menny, koska niihin ei todellakaan kuulu yliopistossa istuminen! (Kerron niistä sit myöhemmin) Kävin Pennyllä maastossa yksin ja otin kuvia ja videoita, mutta nyt kamera seikkailee jossain muualla, joten ne tulee sit varmaan myöhemmin muokkauksella tai eri postaukseen. Sitten otin hevosia sisälle ja laitoin tuntiheppoja. Päätin mennä Väiskillä koulutunnille, siellä mentiin samoja tehtäviä kun torstain tunnilla ja poni oli ihan huippu. Menin ilman satulaa. Sitten tein iltatallin ja laitoin Laran ja lähdin ratsastamaan silläkin. Sekin oli kiva, vaikkakin tosi jäykkä takapäästä, mutta vertyi mukavasti reippaasti ravaamalla ja eteenalas venytyksillä. Sitten illan vikana Kawalla, silläkin menin koulua ilman satulaa. Se toimi kivasti, vaikkakin joku on oikeassa korvassa, sillä laukassa laittaa sen ihan luimuun päätä vasten ja alkaa ravistelemaan tosi paljon, mutta asiaa selvitellään.
Lilli ja miun sormet:D

Lauantaina aamutallia Satun kanssa, hevosten laittoa ja estetunti Lanella. Lane oli niin super että ei ole vielä ollu! Ei kieltäny kun vain yhden ainokaisen kerran, mikä on tosi hyvin tämän hevosen kanssa! Mentiin lävistäjällä olevaa linjaa (puomi-pysty-puomi-pysty-puomi-okseri) ja sarjaa (okseri-pysty) lopuksi nostettiin vika este yli metriin ja siitäkin kevyesti (VALTAVALLA hypyllä) yli, ainakin tuntui siltä. Tallilla hoidin Lanen ja laitoin muita heppoja. Talutustunnilla oli taluttajia ja hain sen aikana yksäreitä sisälle. Sitten pidin itse toisen talutustunnin, niiden pitäminen on kivaa! Talutustunnin jälkeen purettiin kaikki hepat ja annettiin päiväheinät. Sit alko illan DB valmennukset. Niitä oli neljä ryhmää ja ite menin vasta viimeisessä, joten menin auttamaan ekojen ajaksi, ja välillä olin kahviossa herkuttelemassa. Menin laittamaan PeePeen, peruskamat, oli aikaslaisen teknisen näköinen tehtävä, joten 'valmistelin itseäni henkisesti'. Samassa ryhmässä oli Anna, Aapo, Tella ja Äiti, mentiin alkuverkaksi ravipuomeja pituushalkaisijalla ja ympyröitä. Sitten laitettiin ristikko-okseri puomien tilalle ja tultiin eri versioita käännellen ja väännellen. Penny toimi ihan hyvin, ottaen huomioon sen, että sen pää ei edelleenkään kestä kovin hyvin kiinniottamista esteillä. Sitten tultiin isompia esteitä ja onneksi sai jo sujua väleihin, niin ei ollut niin haastavaa, hyvin meni pikku peepee! :)
??


Sunnuntaina olin taas viimeisessä ryhmässä, nyt valkat alko jo ennen yhdeksää. Käytiin vain ruokkimassa hepat ja laittamassa ne ulos ennen valmennusta, sit kattelin taas niitä ryhmiä. Laitoin taas Pennyn niinku normaalistikkin ja menin verryttelemään. Mentiin samanlaista verkkaa, muutenkin tehtävä oli 'rungoltaan' sama kuin eilen, muutama este lisää ja 'mörköjä' (vesi, muureja, ruohokukkulamuurit) sekä esteet oli korkeampia n. 70-90 cm. Tultiin taas monia eri versioita ja muuta mukavaa, hevonen oli ihan superi. Ei kieltäny eikä töllöttäny, pari huonompaa paikkaa tuli, mutta ei se haitannut kun ei esteetkään edes tippuneet. Sitten purin Pennyn ja menin siivoamaan tallia, siivosin siivosin siivosin, äiti siivos alatallin. Hain hepat sisälle ja tein iltatallin ja menin kotiin.

Paken koira Iita, mikä söpöys<3


Maanantaina eli eilen, tein iltatallihommia, laitoin siis heppoja ja perusjuttuja. Menin äitin estevalkkatunnilla taas Lanella, joka oli vielä parempi kun lauantaina! Päästiin perusmuuri ILMAN YHTÄÄN KIELTOA! Ja se on jo oikeasti melkoinen saavutus, anteeksi että hehkuttelen, mutta Lane ei oo ollu koskaan noin ihana poika! <3 Tunnin jälkeen hoidin Lanen, tein iltatallin ja laitoin Pennyn ja menin koulua. Pennykin tuntui tositosi pehmeälle ja herkälle, ei tarvinnut tehdä voimakkaampia apuja ollenkaan kertaakaan, oli ihanan herkkis. Sitten jaoin vielä väkirehut ja hoidin Pennyn jalat.
Laitoin Lanelle sisätoppiksen päälle ja uloskin laitoin menemään hienon uuden punamustan toppiksen (okei ei oo uus mut ei oo ollu käytössäkään:D).


Siinä lyhykäisyydessään viimeviikkoa, tällä viikolla yritän kirjoitella parhaani mukaan. Huomenna P:lle tulee tunnistaja, jotta saadaan poni suomen rekisteriin ja päästään oikeisiin kisoihin keväällä!! JEEEE <3 (Pennylle siis, ja sehän ei ole oikeasti poni:))

17.11.2011

20. Kouluratsastelua

Tänään oli peruspäivä, koko päivä koulussa opiskelua ja illalla kotiin laittamaan hevosia tunneille. Laitoin siinä muutamia hevosia ja otin Jennan ja Nennan kanssa loppuja yksäreitä sisälle. Sit laitoin ite Pennyn ja menin sillä tunnille.

Tänään mentiin (koulutunnilla siis) kahdeksikoita ja siirtymisiä. Penny oli tosi hyvä, myös oikealle. Tehtiin myös laukanvaihtoja lennosta ja peruutuksia, kaikki tuntui menevän sujuvasti ja hyvin. Yllättävän hyvin. Toivottavasti viikonlopun valkoissa myös!

Tunnin jälkeen purin Pennyn ja hoidin sen jalat, lisäksi pesin kaviot ja laitoin tervarasvaa niihin. Loimitin sen ja annoin omppuja ja leipää. Sitten laitoin Pariisia äitille kouluvalkkaan ja alkukävelin sen sille. Valkan aikana tein iltatallin maneesin talliin ja valkan jälkeen vielä väkirehut vanhalle. Sit olikin tää päivä tehty, tuntu et meni tosi nopeesti ja "huolettomasti", jonka huomaa varmaan postauksestaki, ettei oo kovin sisällöllistä tekstiä. No viikonloppuna tulee, sen voin luvata!

Kuvia en tähän lisää, vaan menen nukkumaan, hyvää yötä! :)

19. Keksiviikko

Keskiviikko 16.11.2011

Keskiviikkona hommat alkoi heti aamusta yhdeksältä, ei kuitenkaan aamutalliin menemistä, vaan talutustunti Siirillä. Yhdeksän aikaan hain sen sisälle ja laitoin valmiiksi, puoli kymmenestä kymmeneen kestävällä talutuksella käytiin kääntymässä hiekkakuopilla ja takaisin. Maassa oli lunta ja kokoajan satoi lisää, ehkä se talvi kohta tulee. Ei sillä että kamala ikävä olisi, mutta mielummin lumista ja kylmää, kuin pimeää, tummaa ja kylmää! Ja talvella otetaan kyllä useammat hankitreenit neitin kanssa!
Siiri, Jyrkän Tyttö


Heppoja hakemaan :)
Keskiviikkoisin on aina päivätunti, eli päivätunnin hepat sisälle ennen yhtä. Laitoin ne satulaan asti ja lähdin sit kotona käymään.

Moi oon Örkki! :)

Iltapäivällä otin kaikki meidän omat hepat sisälle ja laitoin loimet kuivumaan. Laitoin Lanea valmiiksi, aijoin nääs mennä ratsastamaan pikku-ukolla. Satu otti Tarun ja Helmin kanssa yksärit sisälle, äiti piti yritysesittelyä aikuisopiston opiskelijoille. Laitoin Lanelle Bellen satulan, koska se on sille ihan ok sopiva ja miun omalle istunnalle paljon parempi kun Lanen oma koulusatula. Lisäks aikeena oli mennä puomeja ja ristikkoa, joten koulusatula - ei niin kiva.

Ratsii lähös. Anteeksi Satu M-G, Lane
ei suostu olemaan järkyttymättä kuvia
otettaessa :D. (Satu aina valittaa että
lanesta on vaan järkyttyneitä kuvia!)
Menin Lanella ensin ihan perus alkuverkkaa, ravia ja käyntiä. Laitoin sit ite puomit ja yhen ristikon toiseen maneesin päähän, Jaanalla oli yhtäaikaa ratsastusterapia maneesissa. Menin puomeja ravissa ja laukassa aika kauan, Lane rentoutu kivasti eikä tuijotellut juuri mitään. Sit menin ristikkoo kaikista ilmansuunnista. Tein vielä kaikenlaisia kääntöjä ja vääntöjä ja Lane oli superkiva. Mutta en varmaan koskaan ole hikoillut niin paljon kun nyt Lanea ratsastaessani, mutta oli kyllä hepsullakin kuuma! Loppuverkan jälkeen siivosin kakat ja raivasin puomit ja tolpat pois maneesista. Olin just lähössä tallille kun Satu tulee ja sanoo et Lane menee tunnilla, joten otin Bellen satulan pois ja kiikutin Lanen oman paikalle, entistä kuumempi siinä tuli. Mutta kuten sanotaan; tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Ite en kattonu et meneekö Lane. No sille ei pieni lisäliikunta tee pahaa!

Heppa reenin jälkeen <3
Sitten laitoin parit tuntihepat vielä ja olin tallilla, järkkäilin ponien huoneessa suitsia pakettiin ja satuloita paikoilleen, lisäks harjasin hiekkaset suojat. Jos nyt onnistuisin pitämään sen huoneen siistinä, toistaseks ainaki oon onnistunu. Otin Larasta pari kuvaa odotellessa sen ratsastajaa:






Sitten vikan tunnin jälkeen tein Satun kanssa iltatallin vanhalle ja laitoin Pennyn valmiiksi ratsastelua varten. Satu oli sammuttanu jo maneesista ja kaikkialta muualtakin valot, joten ajattelin mennä kentällä, kun kentän valot on vähän taloudellisempia sytytellä. Kenttä oli tosi hyvä verrattuna pakkasiin, jotka oli ollut. Ei oikeastaan yhtään kova, vaan ihan juuri sopiva. Menin n. 45 min, ihan perus koulua. Taivuttelua ja väistöjä, temponmuutoksia ja kaikkea sellaista avuille tuovaa. Penny tuntu kivalta! Ostin muuten Pakelta ihanan satulahuovan, Glen Gordonin ja ei ollu kallis! Onneks äkkäsin sen muiden huopien joukosta! Väri on tollanen punaruskea-oranssi, mut kiva kuitenkin!





Ennen ratsastusta meinasin saada sydärin kun Pennyn etujalan kengän etukäänne (se kengän rautajuttu siinä eessä) jäi oven alaportaan metalliin kiinni ja koko polle meinas lentää turvalleen. Kamala pyristely hetken, mut onneks se käänne väänty ja irtos ja Penny pääs irti. Kaikki oli ok, hakkasin sen käänteen vasaralla oikeinpäin ja lähin ratsastamaan pimeälle kentälle, joka onneks kuitenki valaistui valojen ansiosta.
Tämä on siis käänne, tällähetkellä vääntyneenä..


Sitten ratsastuksen jälkeen hoidin Pennyn ja annoin sille iltaruuat ja lähdin kotiin. Meni melkein kymmeneen, joten siksi eilinen kirjoitus jäi tälle päivää.

Postaukseen tuli ihan kivasti kuvia, vaikka niiden laatu ja aiheet ei mitään parhaita ole. Mutta kuitenkin. Seuraavaks kirjotan tästä päivästä ja huomenna teen jotain erikoisempaa, ainakin yritän. Tuntihevospostaus tulee kun on aikaa tehdä niin pitkä ja perusteellisesti tehty postaus! :)

15.11.2011

19. Pakkaspäivä


Mä oon sievä poni ;)




Tossa miulla toi unelmakypärä, vaikkakin
äitin. Mut se on niiiin ihana <3
Kuva eilen otettu. Penny; evvk-.-


Menin tänään taas kouluun, oon ollu kiltisti koulussa tällä viikolla!:)
Koulun jälkeen oli Bellellä talutustuntipuolikas ja talutin sen maneesissa kamalan kovan tuulen vuoksi. Kädet jäätyi ja nenänpäätä kylmi tällä säällä HUHHUH ja vielä ei ole edes kylmä!! Talutuksen jälkeen laittelin Bellen varusteet paikoilleen ja päätin mennä Kawaponilla tunnille, kuitenkin ekalle tunnille tuli vähän kiire, joten menin vasta toiselle.
Ikivanha kuva Bellestä :)






Harjasin Kawan ja menin ottamaan Aadan sisälle, kun oli vielä viimeisenä Nitan kanssa ulkona. Maneesilla oli hieroja hieromassa äitin Pariisia, joka nautti hieronnasta mielettömän paljon, niin rentona sitä harvoin näkee. Ensi kerralle hankin sponsorin tai 35 euroa ja ostan Pennyllekkin hieronnan, sen se on ansainnut! Syötiin Nannen kanssa donitsit kahviolla ja mentiin vanhalle, ite laitoin Kawan loppuun ja Nenna laitto Rommin Satulle valmiiksi. Siitä sitten mentiin tunnille.
Tunnilla mentiin puolikkaalla maneesilla puolet ryhmästä ja puolet toisella puolella. (tajusitteko? :D) Mentiin kulmaan ratsastamisharjoituksia, kääntämistä ja voltteja. Alkuvertymisen jälkeen otettiin mukaan avoa, jonka poni teki yllättävän hyvin! Sitten laukka-ravi-käynti-laukka siirtymisiä jotka nekin meni vallan loistavasti. Kaikinpuolin poni oli ihan huippu! Tunnin jälkeen Kawa jatkoi vielä lasten tunnille ja Väiski meni samoin tunnilla. Laralla oli vapaapäivä, ansaittu sellainen ja Pennyllä samoin. Äiti oli jo jakamassa vanhalle heiniä ja ite jaoin sinne väkirehut ja hoidin sen P:n takajalat ja annoin omenaa ja leipää, jotka se kyllä nirsoilee.


Voisin laittaa jonkun teeman mukaisia kuvia vaikkapa huomiseen postaukseen, mutta en keksi minkä... Ideoita?? :) Aikaisemmissahan on jo poniajat, näyttelyt, Kawan ja miun kisat ym... :)


Sitten siihen kuvahaasteeseen:

1. Aukaise neljäs tiedostokansio, jossa säilytät kuviasi.
2. Aukaise kansion neljäs kuva ja julkaise se blogissasi.
3. "Selitä" kuva.
4. Haasta kolme muuta bloggaajaa

Samoin kun viimehaasteessa, en haasta ketään tai haastan kaikki, koska melkein kaikki ovat jo tämän tehneet :)
Kuvaa en valinnut ihan sen mukaan mitä piti, koska muuten kuvaksi olisi tullut ponien huoneen kuva, joten tein samalla tavalla, mutta aloitin väärästä päästä, eli neljänneksi viimeisen kansion neljänneksiviimeinen kuva, huijaanko kamalasti? Tätä kirjoittaessa en edes tiedä mikä kuva se on, joten vähän pelottaa....

Mitenkäs näin viisaan otoksen selität? Kuva on otettu 2009
kun yhdessä ystäväni Ellan kanssa trampalla pompittiin ja otettiin kuvia,
olin siis 15. Huomatkaa blondit hiukset, jotenkin se blondius
huokuu kuvasta muutenkin... :) Hyviä muistoja!


Sitten haluan kertoa teille edesmenneestä ihanasta risteytysponitamma Kukkiksesta, joka jäi symppaattisen superponi luonteensa ansiosta monen sydämeen.En koskaan ikinä unohda kyseistä ponia! RIP Kukkis <3 Kukkis on taas yksi menneet hevoset -teemaan liittyen, nyt löysin jopa kuviakin!

Kukkis oli meillä ylläpidossa tuntiponina useamman vuoden, ja jopa useamman kerran. Kukkis oli mahtava poni, aina kiltti ja teki kaiken niin nöyrästi, oikea opetusmestari! Sen kanssa opin koulukiemuroita ja esteiden hyppäämistä ja hyppäämättä jättämistä. Kukkis oli samanlainen superponi kuin Belle on, mutta kiltimpi, en silti sano että ihanampi, molemmat niin ainutlaatuisia ja mahtavia. Kävin Kukalla kisoissa ja näyttelyissä, vedettiin kärryjä ja uitiin, ihan kaikkea mahdollista, Belle ja Kukkis olivat sellaisia superponeja, että niiden kanssa niiden sallimalla tasolla oli hyviä mahdollisuuksia, menin seurakisoja niin koulussa kuin esteilläkin molemmilla.





Kuitenkin kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja v. 2007 Kukkiksen omistaja päättää myydä ponin. Meillä ei ole resursseja ostaa ponia, joten se myydään Oulun lähelle jonnekkin pikkutallille, ikävä on kova ja muistan sen päivän edelleen kun Kukkis lähti, kaikki oli surullisia. V. 2008 äiti opiskelee ratsastuksen opettajaksi ja äitin koulukaverin työpaikassa, jossain ratsastuskoulussa on Kukkis -niminen tuntiponi, valkea sellainen, Kukkis ehti tässäkin paikassa sulattaa monien sydämet ja opettaa uusia ratsastajia ratsastuksen saloihin. Eräänä päivänä olin tunnilla Kawalla ja äiti sanoi että Kukkiksen omistaja soitti, että Kukkaa oli tarhakaveri potkaissut takajalkaan ja se oli jouduttu lopettamaan, vaikka kukkiksen myynnistä oli aikaa, surettaa se vieläkin.


Jotain niin hyvää, mutta vain hetken.