Moni kysyikin että "Mikä sille Pennylle oikein tuli?" Se siis ei hypännyt mielellään, kielsi tosi herkästi (siis normaaliakin herkemmin) ja hypätessään oli aika etupainoisen tuntuinen ja kuulema myös sen näköinen. Laukan säätely oli tosi vaikeaa, koska hevonen ei kerta kaikkiaan ollut avuilla. Metrissä käytiin hyppäämässä muutama este ja keskeytin, sitten kävin metrikympin verkassa ja en startannut ollenkaan. "Ärstyttikö?" No kyllä! Sillä hetkellä ärsytti vähän kaikki, mutta eniten se, että tuon hevosen kanssa ei koskaan voi edellisenä päivänä tietää millainen seuraava on. Annoin Pennyn Merille ja menin itse ratahenkilöksi loppukisojen ajaksi. Siinä töitä tehdessä vähän ärsytys laantui ja kisojen jälkeen menin hoitamaan Pennyn jalat ja ratsastin Hessun. Iltatallia tehdessä totesin viimeistään, että kaikki tämä - kieltojen lisäksi äkäisyys ja haluttomuus, johtuu kiimasta, sillä Penny käyttäytyi juuri niinkuin hepat silloin tapaavat. Kuseksi kaikkialle kokoajan ja inisi ja vinkui jos joku hipaisi vaikkapa kylkeä tai mahaa. Pitäähän sitä ymmärtää ja hoitelinkin sitä iltatallin jälkeen varmaan tunnin verran, miun omaa pikku monskia. ♥
11.3.2013
143. Kevätriemua

4 kommenttia:
Kommentit muuttuivat valvotuiksi roskapostin takia! Minulle alkoi tulla kaikenmaailman mainoksia kommentteihin, joten päätin siirtää kommentit valvotuiksi. Jokatapauksessa julkaisen jokaisen kommentin ja sananvahvistus on otettu pois käytöstä. Palaute, tsempit, risut ja ruusut on tervetulleita, kuten kaikki muukin! Toivottavasti pidätte blogista.
♥;llä Jasu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiva postaus! Tää sun blogi on huippu kiva!
VastaaPoistaHarmi kun Penny nyt kiukuttelee :/.
Toi liivi on hieno.
Kiitos :) Eiköhän se pian ohi mene. :)
PoistaOnko Penny sinun oma nykyisin? :)
VastaaPoistaEi ole, tajusin itsekkin kirjoittaneeni tuohon noin. Penny on edelleen ylläpidossa :)
Poista