1.3.2013

139. Kiirettä pitää

On tosiaan pitänyt kiirettä kovin viimeviikkoina, halua olisi ollut kirjoittaa tätä blogia, mutta jotenkin aika on tullut aina vastaan. Ja en edes tiedä minne se aika hupenee, tallityöt, Pennyn treenaus ja hoito, ja Hessun hoitaminen ja liikuttaminen vievät lienee eniten aikaani nukkumisen ja muun ohella, mutta muuten ei oikeastaan mitään kauheammin päiviin ole lisää tullut. Noh, nyt koitan jonkun rakosen sitä aikaa hankkia, että saisin blogin taas kuntoon.

En nyt ala erikseen erittelemään mitä tässä on tapahtunut, mutta perus treenaamista Pennyn kanssa, vähän hyppyjä ja sellaista. Hessun kanssa kouluvääntöä ja hoitamista, tallitöitä vähän enemmän kuin aijempina kuukausina ja jonkun verran myös tuntien pitämistä. Tänä viikonloppuna Dominiquen valmennukset, tänään mentiin koulua. Valkoista tulossa videota! :)

 
Ajattelin kirjoittaa tähän postaukseen nyt Pennyn hoidosta noin niinkuin yleensä, kuinka sen kuntoa ja hyvinvointia ylläpidetään. Samalla hevosta harkitsevat ja ehkäpä myös hevosen omistavat saavat vähän tietoa, kuinka paljon hevosen hyvinvoinnin ylläpito vaatiikaan. Voi olla, että unohdan jotain mutta yritän nyt tosissaan. :)

HOITO:

Harjaus päivittäin, sisältää: kumisualla hieromisen ja useammalla muulla harjalla lian poistamisen, vilkastuttaa verenkiertoa ja avaa pinnallisia jumeja. Ei siis vain pikaharjaus. Kavioiden puhdistus päivittäin, samalla tarkistetaan hokit ja kenkien/kavioiden kunto. Jouhet selvitetään päivittäin, tarvittaessa selvitysaineen avulla.

Loimitus sään mukaan, Pennyllä on tosi monia loimia joita sitten vaihdellaan tarpeen mukaan. Mutta nyt esim on käytössä tallissa fleecevuorellinen sisäloimi, ja ulos päälle kaulakappaleellinen mastan ulkotoppis.

Siistiminen: Karvojen ajelu tai leikkaaminen tarpeen mukaan, esim. vuohiskarvat, niskasiili, korvakarvat ym. siistitään n. kerran kuukaudessa. Klippaus talvikauden aikana 3 kertaa tarpeen mukaan ja harjan nyppiminen noin kerran kahdessa kuukaudessa.

Pesu: Tarpeen mukaan, talvisin ei juurikaan, mutta jos likainen/hilseilee niin pestään kyllä myös talvella. Hikisen treenin jälkeen vesihuuhtelu.

Kengitys: 4-8 vko. Pennyllä n. 6 viikon väli on okei, kesällä 4-5 vko, koska kesäisin kaviot kasvavat nopeammin. Pennyllä kengityksen säännöllisyys on hyvin tärkeää, sillä sen toinen etunen on pukinkavio (kavio on pystympi kuin normaali kavio). Kengittäjä: Antti Hirvonen

Hieronta: N. kerran kuukaudessa. Parantaa verenkiertoa ja lihaksiston kuntoa. Samalla voidaan havainnoida ratsastuksen ja hevosen liikkumisen ongelmia ja ennaltaehkäistä tai hoitaa niitä. Hieroja: Timo Qvick

Raspaus: Puolen vuoden välein. Raspauksen säännöllisyys on yksilöllistä, jotkut tulevat toimeen harvammallakin operoimisella, mutta Penny on ongelmahampainen hevonen. Ell: Satu Rönkkö

Rokotus: Vuoden välein. Aloitus on tärkeä tehdä oikein! Ell: Satu Rönkkö

Varusteiden hoitoa viikoittain, nahkavarusteet myös rasvataan. Suojien pesua ja puhdistusta varsinkin hiekka-aikaan miltei joka käyttökerran jälkeen.

RUOKINTA:

Heinää 10 kiloa päivässä, jaettuna neljään ruokintakertaan. Enimmäkseen säilöheinää, mutta välillä myös kuivaa. Kesäisin lisäksi tuoretta ruohoa. Heinä on aina hevosen ruokinnan perusta!

Kauraa 3 litraa päivässä, jaettuna aamuruokinnalle ja iltaruokinnalle. Antaa energiaa ja toimii väkirehuruokinnan perustana.

Kivennäistä 1 dl iltaruuassa. Meillä Eggersmann horse vital. Tasapainottaa kauraruokinnan kalsium-fosforisuhdetta ja sisältää kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet.

Lisäksi 1 dl melassia tuomaan energiaa ja lisäämään massaa, 1 dl pellavaa vatsan toiminnan parantamiseksi ja karvan/ihon laadun parantamiseksi ja 1 dl soijaa lihasten rakennuksen tueksi. Kaikki nämä turvotetaan ja turvotuspuuroon lisätään 20 g elektrolyyttiä, jotta Penny joisi enemmän ja lihakset pehmenisivät. Tämä on hierojamme kehotus, tavallinen suola tai ruokasuola ajaa saman asian, mutta elektrolyytissä hevonen saa myös hikoilun myötä menetettäviä suoloja kehoonsa takaisin.

Raitista vettä on oltava aina saatavilla. Pennyllä on automaattinen vesikuppi, josta se juo mielummin kuin sankkojuotolla.

LIIKUTUS:

Tarhaus päivittäin säästä riippumatta vähintään 6 tuntia, pisimmillään 12 tuntia.

Viikossa liikuntaa 6-7 päivänä yleensä jakautuen näin:

3 päivänä kouluratsastusta
1 päivä puomeja ja kavaletteja / jumppaa
1 päivä esteitä
1 päivä maastoa
1 päivä vapaata tai kevyttä koulua/maastoilua


Valmennusta kerran kuukaudessa esteillä Dominique Barthelaix'n johdolla, lauantaisin kavaletteja ja jumppaa, sunnuntaisin ratatreeniä. Kerran viikkoon estevalmennustunti äitini Leila Mustosen johdolla ja kerran viikkoon kouluratsastustunti myös äitini opettamana. Muuten yleensä itsenäisesti.

Kilpailuita kilpakaudella max. 3 kilpailua per kuukausi, jos on rankkaa niin viikolla mennään kevyesti ja jätetään ylimääräiset hypyt pois. Myös luokkien määrällä ja korkeudella voi vaikuttaa paljon rankkuuteen.

Voi olla että hyvinkin olen unohtanut kokonaisia kategorioitakin joten huomauttakaa vaikkapa kommentilla :) Nyt menen nukkumaan että jaksan huomenna hypellä esteitä ja pitää tunteja. Good night! :)

2 kommenttia:

  1. Haastoin sut mun blogissa! :)

    http://koirat-hevoset.blogspot.fi/2013/03/haaste-arvonnan-mainostusta-edelleen-se.html

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun postailet taas, koska et ole pitkään aikaan postaillut! (:

    VastaaPoista

Kommentit muuttuivat valvotuiksi roskapostin takia! Minulle alkoi tulla kaikenmaailman mainoksia kommentteihin, joten päätin siirtää kommentit valvotuiksi. Jokatapauksessa julkaisen jokaisen kommentin ja sananvahvistus on otettu pois käytöstä. Palaute, tsempit, risut ja ruusut on tervetulleita, kuten kaikki muukin! Toivottavasti pidätte blogista.
♥;llä Jasu