13.2.2012

58. Onnistumisen iloa

Sain inssin kerrasta läpi!! JEE!! Tuli kyllä pari huomauttamista, mutta inssi sano kuitenkin, että hyvin ajoin ja hyvin pärjään liikenteessä. Ajoin sit isän autolla keskustasta kotiin ja illalla vielä äitin kanssa Jeepillä käytiin Prismassa ostoksilla. Sain siis ajokortin toisinsanoen. Nyt sit alkas heti ne BE-tunnit, eli trailerikorttia.

Toiseksi tänään oli englannin kuuntelu koe (YO) joka tuntui menevän ihan hyvin, ekat viisi tehtävää meni ihan ohi. Sitten kuitenkin pakottauduin keskittymään kokeeseen ja sain tehtyä sen ihan hyvin. Ja sitten vielä ennen inssiä kävin syömässä kaupungilla isän kanssa ja miulla oli ajotunti. Se ois voinu mennä paremminkin, tuleva inssi jännitti kamalasti. Onneks inssi kuitenkin meni tosi hyvin! :)

Ja tänään vihdoin kävin ostamassa ne kauan harkitut Veredukset! Ne kyllä jää ihan kisa ja valmennussuojiks, muut on sitten omien treenien suojina.  En ratsastanu tänään kun aikaa jäi ohjelmien lisäks sen verran, että tein iltatallin ja olin kotona puoli tuntia. Nenna oli mukana Prismalla. :)


Tube

We want food!
Anteeksi kamala salamalaatu
ja heinäinen käytävä :)

PS: Nyt ois kiireet hetkeks ohi, joten kerkeen tekemään tuntiheppapostauksen ja kisavarustepostauksen huomenna! :)

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Jep tajusin sen itekkin vasta kun olin ajamassa isin kanssa kotiin ja ite ratin takana :DDD

      Poista

Kommentit muuttuivat valvotuiksi roskapostin takia! Minulle alkoi tulla kaikenmaailman mainoksia kommentteihin, joten päätin siirtää kommentit valvotuiksi. Jokatapauksessa julkaisen jokaisen kommentin ja sananvahvistus on otettu pois käytöstä. Palaute, tsempit, risut ja ruusut on tervetulleita, kuten kaikki muukin! Toivottavasti pidätte blogista.
♥;llä Jasu